Mainos
Mainos

Ile Jokinen: "Tämän kanssa on vain elettävä."

Radio Novan suosikkijuontaja Ile Jokisen tähtikartta ei tuottanut miehelle itselleen yhtään yllätystä. Se häntä kuitenkin hämmästytti, että ventovieras ihminen häntä tuntematta voi "tuota ympyrää katsomalla" kertoa, millainen mies hän onkaan. "Tämän kanssa on vain elettävä" hän tuumasi omasta persoonastaan.

Helmen oma astrologi Merja Hirvisaari vitsaili Ile Jokiselle ennen kartan tulkintaa, että joutui miettimään miten sanansa asettaisi, kun kartta kertoi että mies ei kestä kritiikkiä, ja astrologin pitäisi silti sanoa, että mies on ihan kamala. Yhteinen naurunremakka kertoi kuitenkin, että sanat pitävät sisällään enemmän kuin pinta näyttää - ja niin tekee myös Ile Jokinen.

Aurinkomerkki Leijona kertoo Ilestä yhden puolen. Karismaattinen johtohahmo omaa kuitenkin myös paljon rapumaisia piirteitä, ja totuutta etsivä nousumerkki Jousimies avartaa myös kokonaiskuvaa tästä miehestä, jonka äänen jokainen tuntee, mutta jonka persoona avautuu vain kaikkein kärsivällisimmille.

Voimakas ja usein kiivaskin ulkokuori kätkee kuitenkin sisälleen syvällisen pohdiskelijan ja itseensä yllättävän syvällisesti perehtyneen persoonan, joka on ottanut myös opiksi omista kolhuistaan. Ile on kaiken muun ohella pienen tyttären omistautuva isä, joka vasta nyt alkaa ymmärtää, mitä sana kärsivällisyys tarkoittaa.

Työtovereille astrologi antoi kuitenkin sen neuvon, että Ilen imartelulla pääsee paljon pidemmälle - ja helpommalla - kuin vastaan väittämällä. Ile totesi, että tähän hänellä ei ole mitään lisättävää.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme