Mainos
Mainos

"Ilman korua oloni on alaston"

Rakkain koru on paitsi kaunis käyttöesine, myös täynnä tunnearvoa. Lukijamme kertovat tarinoita tärkeimpien korujensa takaa.

Kysyimme Lapponia-sivuston lukijoilta, mikä on heidän lempikorunsa. Kyselyyn vastanneista suurin osa pitää kaulakorua rakkaimpana korunaan. Myös korvakorut ja sormukset ovat lukijoiden suosiossa. Rannekoruja, hiuskoruja ja nilkkakoruja pidetään sen sijaan vähemmän. Pienen suosion ovat saavuttaneet myös lävistyskorut.

Kaulakorussa piilee tärkeä muisto

Kaulakorua äänesti suosikkikorukseen 30,6 prosenttia vastanneista. Rakas kaulakoru voi saada olon rauhoittumaan, tai se voi sisältää muistoja rakkaista ihmisistä ja viestiä jostakin itselle tärkeästä asiasta.

"Ihastuin Sinkkuelämän Carrien nimikaulakoruun ja ostin itselleni samanlaisen omalla nimellä varustettuna. Pidän korusta todella paljon enkä ole nähnyt kenelläkään muulla samanlaista." Tyttönen

"Kaulakoru, koska se imartelee siroa kaulaani ja sen hiveleminen saa minut rauhoittumaan. Lisäksi en osaa oikein käyttää rannekoruja, siksi en niitä omista ja korvakorut ovat mahdottomat tällaiselle vauhtiveikolle." J

"Minulla on aina kaulassa neljä kultaista laattaa, joihin on kaiverrettu jokaiseen neljän lapseni nimet ja syntymäpäivämäärä." Tarja

"Nuorena tyttönä ostin ensimmäisen työpaikkani saatuani umpipanssariketjun ja suorastaan rakastan sitä korua. Se on edelleenkin kaulassani ja noin kaksi vuotta sitten ostin matkalta siihen aivan ihanan ja itseäni kuvaavan riipuksen, sillä onhan elementtini vesi. Ilman tätä korua oloni on alaston." Kaulakoruni

Korvakorut ovat piste i:n päälle

Korvakoruja äänesti suosikkikorukseen 28,8 prosenttia vastanneista. Korvakorut ovat monelle asuste, jota ilman päivän asukokonaisuus on vaillinainen. Korvakoruilla voi myös muuttaa lookiaan rajustikin toisenlaiseksi.

"Ilman korvakoruja tunnen itseni alastomaksi. Ne ovat piste I:n päälle, kuten hajuvesi." Dreamer

"Korvakorut viimeistelevät lookin. Aina jos unohdan korvakorut, koko loppupäivän on ihan alaston olo." NappiC

"Olen ihan hulluna korvakoruihin. Minulla on niitä paljon erilaisia, eli joka asusteeseen sopivat korut." Kookoo

"Korvakorut antavat kasvoille persoonallisemman ilmeen ja pukevat asua." Arlena

"Minulla on vakituisesti korvakorut. Juhliin vaihdan vähän näyttävämmät ja mielellään painavat korvikset, se painon tunne korvalehdessä antaa juhlafiiliksen. Kaulakoru saa olla mielellään samaa sarjaa silloin kun sitä käytän." Liisa

"Siitä lähtien kun reiät korviini sain 10-vuotiaana, olen ollut korvakorujen suurkuluttaja. Mitä näyttävämmät, sen paremmat! Rakastan myös värejä kaikissa koruissa, tällä hetkellä yksi suosikki on keltaiset isot rengaskreolikorvakorut." Kisuli

Korosta kauniita käsiä

Sormusta äänesti suosikkikorukseen 26,3 prosenttia vastanneista. Sormus on helppo koru kantaa. Jos koru jää sormesta pois, olo on usein hyvin alaston.

"Minulla on yksi todella upea sormus, jonka alkuperän haluaisin selvittää. Exäni osti sen kirpputorilta, mutta se näyttää todella arvokkaalta." Neea

"Sormusta on helppo pitää tässä elämän vaiheessa, koska nuorin lapsista on vielä niin pieni, että hänestä on kivaa kiskoa koruja. Sormus näkyy kädestä hyvin ja kertoo myös ihmisestä." Marissa76

"Ilman vuosia sitten saamaani luokkasormusta ja festareilta ostettua eben-puista sormusta tunnen oloni todella alastomaksi. Hyvänä kakkosena sormuksille tulee myös festareilta ostettu käsintehty kaulakoru, jossa on tiikerinsilmä- kivi." Natural

"Rakastan sormuksia! Tunnen itseni alastomaksi, jos unohdan sormukset kotiin jonnekin lähtiessä. Ne saavat pitkät sormeni näyttämään vieläkin kauniimmilta ja tuo mukavaa särmää asuun. Itse olen suosinut siroja, hopeisia sormuksia, valkokulta kun on turhan kallista budjetilleni." Alaston olo

"Minulla on pienet ja sirot kädet ja sormet, ja korostan niitä mielelläni sormuksilla. Minulla on kolme kelta-valkokultaista sormusta, ja kun valmistun ammattiin, aion hankkia vielä ammattisormuksen oikeaan etusormeen. Pidän myös kaulakoruista ja nilkkaketjuista - korvakoruja en omista, koska en pidä niistä enkä aio jatkossakaan antaa laittaa lävistyksiä muuallekaan." Oppisopimuspelle

Lävistyskoru uusi suosikki

Rannekorua äänesti suosikkikorukseen 12,2 prosenttia vastanneista, nilkkakorua 1,1 prosenttia ja hiuskorua 0,5 prosenttia. Suosikkikorujen listalle nousivat myös erityisesti nuorison suosimat lävistyskorut.

"Suosikkini on ehdottomasti lävistys. Rakastan ostella erilaisia lävistyskoruja huuleeni! On mahtavaa-- kun minut huomioidaan koruni kanssa." Azalea

"Rannekoru odotti minua tyynyn alla, kun olin ensimmäistä kertaa jäämässä yöksi nykyisen mieheni luokse. Niin täynnä tunnetta, niin paljon rakkautta." Rannekoru

"Sain ensimmäisen rannekoruni lahjaksi muistaakseni n. 12-vuotiaaana, siitä lähtien on ranteessa aina ollut joko ranneketju tai -rengas, ilman korua ranteessa on olo jotenkin vaillinainen ja paljas." Milelina

Lue kaikki kyselyyn tulleet vastaukset täältä!

Vastaa uuteen kyselyyn täältä!

Teksti: MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot