Mainos
Mainos

Ilmestyikö pilvien keskelle Jeesus? Katso kuva hämmentävästä ilmiöstä!

Réunion-saarella Intian Valtamerellä tallennettiin uskomaton kuva ilmiöstä, jota ei ole vielä pystytty tieteellisesti selittämään. Onko kuvaaja todistanut uskonnollista yliluonnollista näkyä?

Ranskalainen kuvaaja Luc Perrot saattoi tallentaa uskonnollisen yliluonnollisen näyn Réunion-nimisellä saarella Madagascarin itäpuolella Intian valtamerellä. Aivan kuin kuvassa näkyisi Jeesuksen silhuetti.

Luonnonkaunis kuva otettiin noin 600 metrin korkeudessa tuliperäisen Cirque Mafaten huipulla ja näyttää kuin pari ojennettuja käsivarsia kurkottaisi kohti taivasta pilvien keskeltä.

Perrot ei ollut uskoa silmiään katsoessaan linssin läpi ja tarkemman lähemmän tarkastelun jälkeen hän huomasi sädekehän muodostavan kaaren viittaan pukeutuneen hahmon ympärille.

– Olin tekemässä time-lapse-videota pilvien liikkeistä Cirque Mafaten yllä, kun aloin skannata horisonttia hyvää otosta varten. Kun katsoin ylös, huomasin varjon leijuvan pilvien keskellä sateenkaaren ympäröimänä. Se oli todella yllättävää. Kun katsoin materiaalia jälkikäteen, sain tunteen jumalallisesta näystä. Materiaalia tarkastellessani tajusin, että hahmo oli valkoisen valokaaren ympäröimä, joka muistutti paljon sädekehää. Olen kuullut tällaisista ilmiöstä kirjoissa, mutta en ole koskaan nähnyt sellaista itse, Perrot kuvailee kokemustaan.

Vaikka viittaan pukeutunutta hahmoa voidaan vain arvailla, sädekehässä saattaa kuitenkin olla kyse aivan luonnollisesta ilmiöstä: sumuvarjoksi eli glooriaksi kutsutaan tällaista optista ilmiötä, jonka voi havaita ilmakehässä sopivissa sääoloissa kuten sateenkaarenkin. Sumuvarjo muodostuu ilmakehässä olevissa vesipisaroissa.

Pilvimuodostuma tallennettiin 10. heinäkuuta 2011, eikä sitä ole vielä pystytty tieteellisesti selittämään. Réunion-saari kuuluu Ranskalle ja varhaiset tutkimusmatkailijat ovat nimittäneet sen marttyyri Saint Apollonian mukaan.

MTV3/Helmi

Lähde: Metro.co.uk, Wikipedia.org

Kuva: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme