Mainos
Mainos

Jessica Biel ei ole vielä valmis äidiksi

Jessica Biel ei ole vielä valmis perustamaan perhettä, mutta haluaisi kuitenkin jonain päivänä saada lapsen.

Justin Timberlaken, 30, kanssa kesällä yhteen palannut näyttelijä Jessica Biel, 29, ei ole vielä valmis perustamaan perhettä, uutisoi Female First.

– Haluan kyllä saada lapsia jonain päivänä, mutta ei minulla ole niiden suhteen mitään aikataulua. Asia ei ole vielä ajankohtainen, enkä ajattele sitä, Biel kertoo.

Biel seurusteli Timberlaken kanssa lähes neljä vuotta, mutta pariskunta erosi keväällä yhteisestä päätöksestä. Eroa ei ehtinyt kuitenkaan kestää kuin muutama kuukausi, sillä jo heinäkuussa päättämätön pari alkoi jälleen tapailla toisiaan. Viimeisin huhu kertoo, että Timberlake ja Biel olisivat kihlautuneet joulun alla laskettelukeskuksessa Wyomingissa.

Huhut saattavat olla täysin perättömiä, sillä Biel on vastikään kertonut, ettei hänellä ole kiire naimisiin.

– En koskaan ollut se tyttö, joka unelmoi häistä ja prinssi Rohkeasta. Minulla oli tapana sanoa vain äitini kiusaksi, etten ikinä hanki lapsia. Tulisin olemaan upea ja rikas vanhapiika, joka elää kodissaan söpöjen hovimestarien ja koirien keskellä, Biel on sanonut.



MTV3/Helmi

Lähde: Female First

Kuva: Getty Images

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot