Mainos
Mainos

Jodie Foster ja Rob Lowe kikattelivat Cannesissa – katso video

Helmen julkkisbongarit pääsivät todistamaan kuinka kaksi vanhaa Hollywood-tuttavaa, Jodie Foster ja Rob Lowe, hihittelivät yhdessä.

The Hollywood Reporter -lehti ja vitaminwater järjestivät tilaisuuden legendaariselle näyttelijättärelle ja ohjaajalle, Jodie Fosterille. Paikalle pääsivät livahtamaan myös Helmen julkkisbongarit. Cocktail-juhlassa Fosteria kunnioitti muun muassa kaunottaren pitkäaikainen ystävä, näyttelijä Rob Lowe.

– Tunnelma tilaisuudessa oli rento ja näyttelijöistä näki, että he todella pitävät toisistaan ja tulevat hyvin juttuun, kertovat julkkisbongarit.

Charmantti Rob piti puheen, jossa kehui Fosteria ja kutsui häntä Hollywood-legendaksi. Jodie puolestaan muisteli rakkauskohtausta, jota oli kuvannut Robin kanssa heidän yhteisen elokuvan aikoihin. Näyttelijät ovat tunteneet jo lähes 30 vuotta. He ystävystyivät kuvatessaan Kaikki isäni hotelli -elokuvaa vuonna 1984.

Pikkuruiset suuret tähdet

– Rob ja Jodie seisoivat meistä vain muutaman metrin päässä, mutta ympärillä hyöri viisi henkivartijaa. Näyttelijät olivat selvästi tietoisia siitä, että kaikki ympärillä olevat tuijottivat heitä, mutta onnistuivat silti näyttämään luonnollisilta – tietysti pitkän uran ja parrasvaloissa paistattelun tulosta, pohtivat julkkisbongarit.

– Yllättävää oli miten pikkuruisia molemmat olivat! Robin pituudeksi on kerrottu 180 cm, mutta se ei voi pitää paikkaansa. Oli ihana huomata, että julkkiksetkin ovat ihmisiä: kesken juhlien Jodie tempaisi kengät jalasta ja kaunottaren varpaassa oli laastari! Eikä Robista kyllä uskoisi, että siinä on jo 47-vuotias mies...

Jodie ja Rob viihdyttävät toisiaan – katso video:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme