Mainos
Mainos

Johnny Depp ja Vanessa Paradis eivät asu enää samalla mantereella

Johnny Depp ja Vanessa Paradis ovat asuneet viime ajat eri puolilla maapalloa.

Onko Johnny Deppin, 48, ja Vanessa Paradisin, 39, neljätoistavuotinen parisuhde niin , etteivät he asustele enää edes samalla mantereella? vanhemmat, joilla on talot sekä Etelä-Ranskassa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Bahaman saarilla että , eivät ole huhujen mukaan asunut yhdessä pitkään aikaan.

People-lehti kirjoittaa, että tänä vuonna Paradis on viettänyt aikansa Pariisissa, jossa osallistuu maanantaina Café de Flore -elokuvansa ensi-iltaan. Näyttelijä-laulaja on asunut Hotel Costesissa, jossa Depp on kertonut rakastuneensa häneen ensisilmäyksellä vuonna 1998.

– Näin ensin vain hänen selkänsä, mutta sitten hän kääntyi ympäri ja huomasin hänen silmänsä. Tiesin, että elämäni sinkkumiehenä on ohi, näyttelijä kertoi Daily Mail -lehdelle viime vuonna.

Depp puolestaan on asunut Los Angelesissa, jossa osallistui viime viikonloppuna Golden Globe -gaalaan yksin. Näyttelijällä ei myöskään näytä olevan aikomustakaan palata rakkaansa rinnalle Eurooppaan. Hän on aloittamassa uuden The Lone Ranger elokuvan tuotannon Yhdysvalloissa.

Lähde kertoo People-lehdessä, että parisuhde on ollut ohi jo pitkään.

– Pelkään, ettei tätä pariskuntaa ole ollut olemassa enää muutamaan vuoteen.

Parin tiedottajat eivät ole kommentoineet erohuhuja.



MTV3 Helmi

Kuva: Getty Images

Lähde: People.com

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme