Mainos
Mainos

Kannattaako ihan hyvään ihmissuhteeseen tyytyä? Lue tarina!

Anna Thompson kertoo Daily Mailissa, miten jätti pitkäaikaisen kumppaninsa – ja palasi sitten tämän luokse.

Jos takana on pitkä ja kohtuullisen onnellinen suhde, onko pelkkä epämääräinen kaipuu parempaan hyvä syy lähteä? AnnaThompson kertoo Daily Mailissa, miten teki raskaan valinnan ja jätti seurustelukumppaninsa.

– Tunsin, että jotakin puuttuu, jokin vaikeasti määriteltävä, mutta todella tärkeä kipinä. Ja niin me sitten erosimme, muutamia sekavia, kipeitä ja tuskaisia kuukausia kestäneen suhteen hyvien ja huonojen puolien mittailemisen, epäröinnin ja odotusteni kyseenalaistamisen jälkeen, Thompson kuvailee.

Thompson kertoi lähipiirilleen, että intohimo oli kadonnut. Kaikilla oli suhteesta mielipide: Thompsonin äidin mukaan intohimon odottaminen pitkässä suhteessa oli epärealistista. Jotkut sen sijaan kadehtivat Thompsonin rohkeutta.

– Olin ylpeä itsestäni. En suostunut tyytymään, kuten jotkut tuntemani ihmiset. Aioin löytää elämäni rakkauden enkä olla kenenkään kanssa, jos suhde ei tuntuisi täysin oikealta, Thompson kuvaa.

"Paluu yhteen on paras päätös, jonka olen tehnyt"

Kohtalolla oli kuitenkin yllätys Thompsonin varalle. Neljä vuotta myöhemmin hän nimittäin alkoi taas seurustella – sen miehen kanssa, jonka jätti kipinän katoamisen vuoksi!

Thompson törmäsi exäänsä vahingossa, mutta pian he tapasivat uudelleen. Tapailusta tuli säännöllistä.

– Jatkoimme tapailua kuusi kuukautta salassa. Olin liian häpeissäni, syyllinen ja kauhuissani kertoakseni kenellekään, että aioin tehdä U-käännöksen!

Thompson tunsi syyllisyyttä siitä, että aikoi pettää ne ihmiset, jotka olivat pitäneet hänen päätöstään rohkeana. Lisäksi hän epäili omia valintojaan.

– Olin aiemmin ollut niin varma siitä, että eropäätös oli oikea. Miten voisin luottaa päätöksentekokykyyni enää koskaan?

Kaikesta epäröinnistä huolimatta Thompson palasi yhteen entisen rakkaansa kanssa. He saivat tyttären ja ovat edelleen yhdessä, kertoo Daily Mail. Thompson ei kadu päätöstään.

– Paluu yhteen on paras päätös, jonka koskaan olen tehnyt!

Lue myös:

MTV3/Helmi

Kuvat: Colourbox

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme