Mainos
Mainos

Kärsitkö jatkuvasta nälästä? Tästä se johtuu

Joskus tuntuu, että koko ajan pitäisi olla syömässä, jotta nälkä pysyisi loitolla. Amerikkalaissivuston vinkeillä tuntemuksesta on mahdollista päästä eroon.

Erilaiset aineet viestivät elimistölle nälästä, vaikka todellisuudessa ravintoa olisikin juuri nautittu. Syitä tähän on monia, mutta vaiva sen eteen, ettei mahan kurinaa tarvitsisi koko ajan kuunnella, on pieni.

Olet tylsistynyt

Australialaisen Flindersin yliopiston tuoreessa tutkimuksessa selvisi, että visuaaliset näkemykset hillitsevät himoja. Jos ajattelet ruokaa, niin tunnet helposti nälkää. Jos olet kuitenkin syönyt hyvin, niin aktiivisuus kiinnittää huomiosi muualle ja unohdat nopeasti nälän.

Juot liikaa makeutettuja juomia

Limut, jääteet ja muut makeutetut juomat sisältävät hurjan paljon hedelmäsokeria. Päivittäinen sokerintarve ylittyy juomiin tottuneilla helposti jo aamupäivästä. Californialaisyliopistossa teetetyssä tuoreessa tutkimuksessa todettiin, että liika fruktoosi elimistössä saattaa viestiä aivoille nälästä. Ilmiön todettiin toteutuvan jopa silloin, kun testattavat olivat juuri syöneet. Sokeroidut juomat siis huijaavat kroppaa luulemaan, että vatsa on tyhjä.

Syöt valmisruokaa

Jatkuva nälkä saattaa johtua liiallisista valmisruoka-annoksista. Useiden tutkimusten mukaan useiden valmisruokapakkausten sisältämä aine, Bisfenoli-A ei ole hyväksi ihmiselle. Harvardin yliopistossa tehtyjen tutkimusten mukaan BPA altistaa lihomiselle ja voimakkaille himoille.

Et syönyt riittävän ravitsevaa aamiaista

Riittävän ravitsevan aamiaisen syöminen varmistaa sen, ettei verensokeri nouse ja laske merkittävästi. Siten nälkäkin pysyy loitolla. Neljä vuotta kestäneen tutkimuksen perusteella todettiin, että ihmiset, jotka syövät vähemmän aamupalaa, pulskistuvat todennäköisemmin. 300 kaloria aamiaiseksi nauttineet lihoivat peräti kaksi kertaa enemmän tutkimuksen aikana kuin ne, jotka nauttivat aamiaiseksi 500 kaloria.

Et juo riittävästi vettä

Nestehukka tuntuu elimistössä usein myös näläntunteena. Mikäli ruokailun jälkeen on vielä nälkä, olisi hyvä juoda lasi vettä ja kuulostella kurniiko vatsa vieläkin.

Et syö riittävästi kasviksia

Vihreät kasvikset sisältävät paljon tärkeää B-vitamiinia, folaattia, joka estää masennusta, väsyystä ja painonnousua. Vihreissä kasviksissa on myös K-vitamiinia, jonka saanti vaikuttaa elimistön insuliiniarvoihin. Insuliiniarvojen heittely saa helposti aikaan ruoanhimoa ja näläntunnetta, joten vihreiden kasvisten nauttiminen estää mahdollisen turhan nälän. Amerikkalaisten tutkimusten mukaan folaattia paljon nauttivat myös laihtuvat helpommin.

MTV3/Helmi

Lähde: Men's Health

Kuva: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme