Mainos
Mainos

Kauneus on työmarkkinoilla sekä etu että kirous

Kaunis pärjää työnhaussa paremmin. Pelkällä ulkonäöllä ei kuitenkaan pötkitä pitkälle. Mitä korkeammin koulutetusta työnhakijasta on kyse, sitä vähemmän ulkonäkö merkitsee. Joskus kaunis ulkonäkö voi olla myös este uskottavuudelle. Kaunis joutuu muita helpommin silmätikuksi.

Helmi kysyi lukijoiltaan miten he kokevat kauneuden ja työmarkkinoiden yhteiselon. Ylivoimainen enemmistö, 72,7 prosenttia lukijoista, oli sitä mieltä, että kauneudesta on työnhaussa apua, mutta pelkkä ulkonäkö ei valintatilanteessa auta. Monen lukijan mielestä huoliteltu ulkonäkö ja mukava olemus on häikäisevää kauneutta tärkeämpää. Ja viime kädessä kokemus on se, mikä ratkaisee.

Useat vastaajat myös muistuttivat, että ulkonäöstä on apua vain tietyissä ammateissa. Epäsiistin näköistä ihmistä tuskin valitaan asiakaspalvelutehtäviin, mutta korkeata koulutusta vaativissa tehtävissä ulkonäköä on vähemmän tärkeä kriteeri.

– Hain yhtä kesätyöpaikkaa ja sainkin sen. Myöhemmin pomoni kertoi, että sain työpaikan ulkonäköni avulla, mutta seuraavana kesänä sain sen kuulema jo taitojeni takia. Eh, en tiedä oliko se vitsi, mutta ei se nyt niin hirveästi naurattanut. Tyttönen.

Riippuu tietenkin paikasta: kaunis voi napata jäätelömyyjän paikan, vaikka vastassa olisi sosiaalisempi ja sutjakampi myyjä, mutta mitä korkeammin koulutetuille paikoille mennään, sitä vaikeampaa pelkällä ulkonäöllä on päteä. Mutta noissa myyjän ym. tehtävissä ulkonäöstä on ihan selkeästi etua. Täällä Turussa on esimerkiksi yksi kauppa, johon kauppias valitsee vain kauniita tyttöjä työntekijöiksi. Heidi.

– Itse olen kokenut, että koska saan miehiltä ihailua ja kannustusta, olen joutunut lähes jokaisessa työpaikassani naispuolisten työkavereiden haukkumisen kohteeksi! Se on kamalaa, eikä johdu mistään muusta kuin kateudesta! Menkää naiset itseenne ja kohottakaa itsetuntoanne, ettei tarvitse tyhjästä toisia mollata! Tiinuska.

– Kyllähän se nyt niin on että jos on yhtä pätevät kaksi hakijaa ja toinen miellyttää myös silmää, niin jokainenhan sen valitsisi. Tosiasia on kuitenkin että myös työn laatu ratkaisee. Jos olet kaupan kassa tai tutkija labrassa niin jokainen osaa laskea yksi + yksi. Ope.

– Miellyttävän ja viehättävän ulkonäön ansiosta pääsee esim. haastatteluun saakka ja sitten voi verbaalisesti ansiopaperien ja todistusten kera kertoa kuinka hyvä on! Sini.

– Valitettavasti ns. kauneus ja älykkyys eivät useinkaan osu saman ihmisen kohdalle. Kun hakee töitä, niin täytyy toki olla hoidetun ja huolitellun näköinen. KK.

– Siisti, huoliteltu ulkonäkö on tärkeää. Lihava työntekijä on työnantajalle riski. Työtön.

– Hyvin pukeutuminen, siisteys, iloisuus ja luonnollinen kauneus on hyvä apu. Asussa pitää viihtyä. Pukeudu työn vaatimusten mukaan. Osaamista ja puhetaitoa pitää myös olla jokin verran. Vaatimaton.

– Yleensä heillä on monipuolinen työkokemus eri aloilta ja mahdollisesti myös todistuksia. Ja täytyyhän sen sihteerin olla hyvännäköinen että asiakkaat eivät juokse karkuun! Rambo.

– Ulkonäöllä ja siistillä olemuksella on suuri merkitys asiakaspalvelussa. Nätti.

– Joillakin aloilla ulkonäöllä on todellakin merkitystä. Esim. vaatemyyjäksi tai kosmetiikka-osaston työntekijäksi tuskin palkattaisiin ihmistä, joka olisi esimerkiksi todella lihava, tai jolla olisi oikein huono iho tms. Sushi.

– Psykologia vaikuttaa siten, että kauneus viehättää. Toki kauneus on ns. katsojan silmässä. Työelämän kriteerit ovat kuitenkin niin kovat, että ammattitaito painaa myös paljon silloin kun on kyse vaativista tehtävistä. Pirjo.

– Kyllä kauneutta ja ulkonäköä korostetaan paljon nykyään, mutta täytyy myös muistaa, että ulkonäkö on katsojan silmässä ja kyllä kauneudella ei yksistään pärjää, on myös osattava näyttää, että on kiinnostunut työnteosta! Stiina.

Tutkittua tietoa

Kyselyyn vastanneista 19,4 prosenttia oli sitä mieltä, että ulkonäkö merkkaa työnhaussa kaikkea. Kaunis nappaa parhaimmat paikat, sen kertovat jo tilastotkin!

– Nuori ja nätti saa paikan. Vanhat ja rumat ei. Jos joku muuta väittää se valehtelee. Vanha ja ruma.

Onhan Helmessäkin ollut juttua niistä tutkimuksista, jotka osoittavat että ulkonäkö ratkaisee. Kauniit valitaan valtuustoon ja saa parempaa palkkaa. Turha siitä on muuta teeskennellä. Tutkittu.

– Kaunis saa paikan mutta kateelliset lihavat rumat ylipainoiset naiset kynsii heidät ulos hyvin nopeasti. Nemesis.

Ammattitaito kaiken a ja o

Vastanneista 6,6 prosenttia oli sitä mieltä, että ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä työnhaussa. Pätevyys ratkaisee, lukijat kommentoivat.

– Ei ulkonäöllä ole mitään väliä. Joskus siihen tuijotetaan liikaa ja unohdetaan olennainen. Mutta kyllä ammattiosaaminen on kaiken a ja o. Minä.

– Kaikkihan se nyt täytyy tietää että ei kauneudella ole väliä. Se kuinka ahkerasti ja tunnollisesti teet sitä työtä, niin voi päästä vielä pitkälle. Kokemusta on kyllä. Tellu.

– No niin se ainakin pitäisi olla. Jos ei, niin asialle pitää tehdä pian jotain! Tarkoitan siis "oikeita" töitä, eikä mitään missintöitä. Jojo.

– Ulkonäöllä ei sinänsä ole väliä, pätevyys sen ratkaisee omasta mielestäni. Mari.

Kauneus on kirous

Osa vastanneista, 1,3 prosenttia, vastasi lukijagallupin kysymykseen ulkonäön merkitsevän työnhaussa "jotakin muuta". Jotkut vastaajista olivat sitä mieltä, että kauneudesta on työnhaussa pelkästään haittaa. Kaunista työntekijää vierastetaan sekä työnhaussa että työpaikoilla. Myös naisten kateus nostaa päätään kauniin työntekijän vierellä. Kauneudesta voi tulla kirous.

– Liian kaunista, huoliteltua ja itsevarmaa henkilöä myös vierastetaan ja "pelätään" työmarkkinoilla. Usein epävarmempi hiirulainen voittaa kauniin ja itsevarman työnhakijan, koska hiirulainen ei yleensä uskalla pitää puoliaan ja on helposti pompoteltavissa. Koo.

– Kauneudesta saa maksaa, työnhakuun liittyvissä tilanteissa kuten haastattelussa joutuu tiukempaan syyniin kuin yleensä. Tt.

– Kauneudesta tuntuu olevan välillä haittaa. Tuntuu että jotkut naiset ajattelevat heti että "toi ei osaa mitään", jos on kaunis työnhakija. Tämä tuntuu pätevän ainakin tekniikan alalla. Fiksu ja filmaattinen.


Koonnut: MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock, Futureimagebank.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme