Mainos
Mainos

Kauppojen kuningatar: Hyväntekeväisyys kunniaan

Myyntiguru Mary Portas on täällä taas - tällä kertaa tarjoten auttavan kätensä Britannian huonosti menestyville hyväntekeväisyysliikkeille.

Marylla on tarkoitus muokata hyväntekeväisyyskauppojen imagoa niin, että yleinen mielikuva liikkeistä rääsyputiikkeina muuttuisi kuluttajien mielissä raikkaammaksi ja houkuttelevammaksi.

Työnsarkaa Maryllä kuitenkin riittää. Useimmista hyväntekeväisyysliikkeistä on tullut ajan saatossa aikamoisia kaatopaikkoja, ja jopa 70 % liikkeille lahjoitetuista tavaroista eivät putiikkiin saapuessaan ole enää myyntikelpoisia. Hyväntekeväisyyteen voittonsa luovuttava liike joutuukin pahimmassa tapauksessa maksamaan tuhansia puntia myyntikelvottomien rojujen hävittämisestä.

Nyt asiaan on kuitenkin tulossa muutos, eikä pelkkä hyvä tahto yksin riitä tuloksen tekemiseen. Jotta Mary voisi todella auttaa kärsiviä putiikkeja ja ymmärtää hyväntekeväisyysliikkeiden perusluonteen, hän tekee itsestään kauppiaan ja ottaa ohjat käsiinsä yhdessä epäonnisessa putiikissa kääntääkseen kaupan tuoton plussan puolelle.

Kaikki vapaaehtoistyöntekijät eivät heti sulata Maryn bisnesajattelua, mutta päämäärä on yhteinen. Onnistuuko Mary opettamaan vuosia asialle omistautuneille kaupantädeille uusia myyntikikkoja? Onnistuuko hänen kunnostaa surulliset ja väsähtäneet lahjoitusvaatteet, pikkutilpehöörit ja epämääräiset krääsäkokoelmat houkutteleviksi myyntituotteiksi? Toimivatko Maryn bisnesideat lainkaan? On vain yksi keino ottaa selvää…

Kauppojen kuningatar: Hyväntekeväisyys kunniaan AVAlla 5.3.2011 alkaen lauantaisin klo 20. Pikauusinnat keskiviikkoisin.

AVA

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme