Mainos
Mainos

Kelly Brook: Tältä lapsen menettäminen tuntuu

Englantilaismalli Kelly Brook avautuu lapsensa menettämisestä. Female First kertoo, että prosessi on ollut raskas ja monivaiheinen.

Mallina, näyttelijänä ja tv-juontajana tunnettu Kelly Brook paljastaa, että oman lapsen menettäminen oli raskainta aikaa hänen elämässään. Brook sai keskenmenon oltuaan viidennellä kuulla raskaana rugbynpelaaja Thom Evansille. Surullinen asia tapahtui viime toukokuussa.

– Se oli vaikeinta, kauheinta aikaa elämässäni. Olen joutunut käymään läpi niin monta eri vaihetta, Brook kertoo.

Kun malli kuuli menettäneensä lapsensa, ensireaktio oli, että Brook alkoi itkeä hysteerisesti. Seuraavalla hetkellä hän tunsi kuitenkin helpotusta.

– Tunsin tyhjyyttä, surua, syyllisyyttä, menetystä. Otan päivän kerrallaan. Yhtenä päivänä asiaa ei edes mieti, toisena itket hysteerisesti. Se on monimutkaista, Brook kertoo.

Brook ja Evans olivat seurustelleet vasta muutaman viikon, kun he saivat vauvauutisia. Brook on myöntänyt, etteivät rakastavaiset tuolloin edes tunteneet toisiaan hyvin.

– Suhtauduimme asiaan tyynesti ja tunsin itseni onnelliseksi, kun olin tavannut jonkun kehen luotan ja kuka on kiltti, aito ja vastuuntuntoinen. Thom on tuntenut minut ainoastaan raskaana, hormonimyrskyissäni, mutta hän on tukenut minua, Brook kehuu.

Raskas menetys ei ole erottanut pariskuntaa, vaikka Brook ja Evans kulkivat hetken erillään.

– Meistä on tullut kuin parhaat kaverit, jotka rakastavat toisiaan hyvin paljon. Hän on suloinen, kiltti ja rehellinen. Nautimme toisiimme tutustumisesta, tähti kertoo.

MTV3/Helmi

Lähde: femalefirst.co.uk

Kuva: Getty Images

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme