Mainos
Mainos

Kevät on rakkauden aikaa – mutta miksi? Lue tieteellinen selitys!

Kevät on rakkauden aikaa – mutta miksi? Aivotutkija Helen Fischer kertoo vastauksen löytyvän kehon omasta "huumeesta", dopamiinista.

Maaliskuun puolivälistä lähtien kevät alkaa näkyä ympäri Suomea harmaiden asvalttiläikkien tieltä väistyvien lumikinosten sulamisena, auringon lämmittämien päivien lisääntymisenä ja allergiakaudesta kärsivien niiskutuksena. Vähenevät vaatekerrat, taivaalla porottava aurinko ja raskaan talven ravisteleminen harteilta on tyypillisesti liitetty myös uusien ihmissuhteiden ja ihastumisten syntymiseen.

Sen lisäksi, että lirkuttelevat laululinnut ja talviuniltaan heräilevä luonto saa rakkauden kukkimaan, kevät rakkauden aikana on todistettu myös tieteellisesti paikkansa pitäväksi.

Dopamiini saa haluamaan

Aivotutkijan ja yhdysvaltalaisen Rutgersin yliopiston professorin Helen Fischerin mukaan vastaus rakkauden ja kevään liittoon löytyy kehomme oman "huumausaineen", dopamiinin, tuotannosta. Rakkauden tieteestä kirjoja kirjoittanut Fischer selittää uudenlaisten kokemuksien, kuten esimerkiksi versovien silmujen vihervärin ja kuivan kevättien hiekan haistamisen, vauhdittavan kehon dopamiinituotantoa.

Dopamiini saa aikaan sen, että haluamme jotain voimakkaasti, ja uuden rakkauden suhteen dopamiini onkin kantava voima aivokemioissamme. Joka kevät aivoistamme kehittyykin siis varsinaisia dopamiinitehtaita, jotka muuttavat meidät rakkauden nälkäisiksi.


MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot