Mainos
Mainos

Keventämistä opetellut Anita hoikistui yli 30 kiloa

Keventäjissä uusia elämäntapoja opetellut Anita Koskela pudotti kolmessa vuodessa yli 30 kiloa.

Vaasalainen Anita Koskela oli aina ollut pieni ja hoikka, kunnes hän viime vuosituhannen lopulla sairastui vakavaan masennukseen. Muutamassa vuodessa hän lihoi yli tuplasti oman painonsa verran. Pahimmillaan alle 160-senttisen Anitan vaa'an viisari pysähtyi sadan kilon kohdalle.

Vuonna 2004, kun masennus oli jo alkanut vähän helpottaa, Anita oli 50 kiloa painavampi kuin kuusi vuotta aikaisemmin.

– Inhosin itseäni ja painoani. Kaikki oli vaikeaa kengännauhojen solmimisesta lähtien. Ajattelin, että p...le, nyt tälle asialle täytyy tehdä jotain, Anita kuvailee laihduttamisen alkuaikoja.

Hän kertoo olevansa luonteeltaan "härkäpäinen terrieri", joka sisunsa ansiosta pystyy melkein mihin vaan. Niinpä kilot lähtivät karisemaan Painonvartijoiden avulla. 18 kiloa putosi, mutta ne palasivat heti laihdutuksen päätyttyä. Uusi yritys toi pysyviä tuloksia. Hän liittyi Keventäjiin ja alkoi opetella uusia elämäntapoja. Säännöllisen ruokailurytmin ja pienempien annosten myötä Anita keventyi kolmessa vuodessa yli 30 kiloa.

– En ole joutunut luopumaan mistään, vaan voin syödä kaikkea kohtuudella. Isoin muutos on annosten koossa. Ennen yksi paahtoleipä ei riittänyt mihinkään, vaan niitä meni kerrallaan helposti neljä tai viisi. Nyt en voisi kuvitellakaan syöväni niin paljon, Anita selittää.

Lue koko juttu Studio55.fi:ssä:

Kuva: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme