Mainos
Mainos

Kiinteistönvälittäjä: Nämä ovat kodin yllättävimmät rahareiät

AVAn Kotia kohti -sarjasta tuttu kiinteistönvälittäjä Mira Kasslin on vuosien varrella oppinut tunnistamaan, mihin suomalaisilla palaa kodissa yllättävän paljon rahaa.

Kiinteistönvälittäjä Mira Kasslin muistuttaa, että etenkin uuden asunnon ostamista harkittaessa olisi syytä kiinnittää huomio kodin yllättävimpiin rahareikiin. Huomioimalla menot kattavasti jo etukäteen voi säästyä hurjaltakin stressiltä.

Remontti – suurin raharei'istä?

Remontti on yksi suurimmista kodin raharei'istä. Kasslin muistuttaa, että kodin mahdolliseen remonttiin kannattaa varata rahaa jo ostovaiheessa. Jos tavoitteena on kunnostaa uusi koti heti oston jälkeen, kannattaa raha-asiat suunnitella jo siinä vaiheessa huolellisesti, kun laina-asioita suunnitellaan pankissa.

– Sisustusvimmakin yllättää usein uuden asunnon myötä. Kannattaa miettiä ja neuvotella pankin kanssa, voisiko omarahoitusosuutta käyttää remonttiin tai sisustamiseen ja ottaa enemmän asuntolainaa, mikä on kuitenkin huomattavasti halvempaa kuin esimerkiksi kulutusluotto, Kasslin neuvoo.

Kasslin muistuttaa, että myös talon remonteista aiheutuva rahoitusvastikkeen korotus saattaa tulla huonokuntoisessa yhtiössä monelle asunnon ostaneelle yllätyksenä.

– Esimerkiksi 150–300 euron kuukausittainen rahoitusvastikkeen maksaminen hoitovastikkeen, vesimaksun, sähkölaskun ja vakuutuksien lisäksi nostaa asumisen kuukausikustannuksia aika merkittävästi ja silloin kustannukset saattavat käydä sietämättömiksi, Kasslin toteaa.

Rohkeasti yhteys pankkiin

Jos vaikeuksia laskujen kanssa alkaa ilmetä yllätysten vuoksi, kehottaa kiinteistönvälittäjänä vuosia toiminut Kasslin ottamaan rohkeasti yhteyttä pankkiin. Kun kissa nostetaan pöydälle ennen kuin vaikeudet kasaantuvat, saattaa olla mahdollista löytää tilanteeseen toimiva ratkaisu.

– Akuuteissa tilanteissa kannattaa neuvotella pankin kanssa lyhennysvapaasta ja miettiä ammattilaisen avustuksella tuleva strategia asumisen kuukausikustannusten tasapainottamiseksi, Kasslin toteaa.

Jos taloudelliset haasteet uudessa – tai vanhassakin – kodissa alkavat käydä sietämättömiksi, saattaa eteen tulla tilanne, jossa asunnon myyminen voi olla kaikin puolin paras vaihtoehto.

– Myy asunto mieluummin ajoissa kuin ahdingossa, Kasslin toteaa.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Lue myös:


AVA / Heli Kuitunen

Kuva: AVA

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot