Mainos
Mainos

Kohuparin on-off-suhde päättyi!

Girls Aloud -yhtyeen laulajana tunnettu Sarah Harding on eronnut miesystävästään Tom Cranesta – tällä kertaa puheiden mukaan lopullisesti.

Pitkän aikaa on-off suhteessa elänyt pariskunta Sarah Harding, 30, ja Tom Crane ovat tietojen mukaan päättäneet lopullisesti parisuhteensa.

– Se on nyt ohi. Tällä kertaa eropäätös myös pitää. On tapahtunut niin paljon asioita, että heidän on päästävä eteenpäin. Sarah viettää nyt sinkkuelämää ja keskittyy työntekoon, tuntemattomana pysyttelevä lähde kertoo Daily Mirror-lehdelle.

Viime vuonna pariskunnan kihlaus purkautui riitojen jälkeen. Sittemmin pariskunta tunsi kuitenkin niin kovasti vetoa toisiinsa, että he palasivat yhteen. Tuolloin pariskunnan lähipiiristä kerrottiin, että tilanne on vakaa.

– Sarah ja Tom eivät yksinkertaisesti voi elää ilman toisiaan. He erosivat riitojen vuoksi, mutta tilanne on parantunut huomattavasti sen jälkeen kun Sarah hakeutui vieroitukseen, tuntemattomana pysyttelevä lähde kertoi tuolloin.

MTV3/Helmi

Lähde: Contactmusic

Kuva: Splash

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot