Mainos
Mainos

Koulukiusaajasta tuli kaveri

Aikuisena on vaikea olla antamatta anteeksi kun kauniisti pyydetään, varsinkaan höyryävä kahvikuppi nenän alla.

Enkelikiharainen Marika oli meidän luokan kuningatar, luokan puheenjohtaja, ala-asteella joka vuosi hymytyttöpatsaan saanut kaverimagneetti. Siitä huolimatta hän teki yläasteestani helvetin.

Olin Marikalle sätkynukke, jonka saattoi panna tekemään jotakin huvittavaa oikeaa asiaa odotellessa. Vähän niin kuin nähtävyyksiin jonottavia turisteja viihdyttävät pellet ulkomaiden turistikohteissa.

Murrosikäisen loputtomissa itseinhon syövereissä tulin siihen tulokseen, että en merkinnyt luokkatovereilleni tai koko maailmallekaan mitään.

Sarvipäinen pikkuenkeli

Marika oli taitava naamioimaan ilkeilynsä ystävälliseksi jutusteluksi. Jos jokin vaatteeni oli huomaamattani vaikka vähän revennyt ja rispaantunut, hän ihasteli sitä varmasti suureen ääneen tirskuvalle lakeijajoukolleen.

Ensimmäiset haparoivat meikkauskokeiluni päättyivät puolestaan koko luokan ulvontaan, kun Marika pysähtyi eteeni – harvinainen kunnia sinänsä – tiirasi silmiäni ja kysyi muka huolissaan, oliko joku lyönyt minua, kun molemmat silmäni olivat "mustina" ja huulissa näköjään "veriviiruja tai jotain sotkua".

Voi miten vihasin häntä! Mikään minussa ei jäänyt häneltä huomaamatta ja pilkkaamatta. Aloitin aamuni toivoen ettei Marika olisi sinä päivänä koulussa tai ettei hän ainakaan huomaisi minua. Sellaiset päivät kuin niin todella tapahtui, olivat kouluaikojeni onnellisimmat.

Lukiossa Marikan into saattaa minua naurunalaiseksi hieman laantui, mutta olin yhtä kaikki lähinnä helpottunut kun sain sulkea koulun pääoven takanani ylioppilasjuhlissa viimeisen kerran.

Voiko enää huonommaksi mennä?

Päädyimme tietämättämme harjoittelijoiksi saman firman eri haaraliikkeisiin, Marika

pääkaupunkiseudulle ja minä naapurikaupunkiin. Firman suurissa yhteisissä pikkujoulujuhlissa näin inhoamani vaalean kiharapään ihailevan miesjoukon keskellä. Ja minä istuin pöydässä yksin. Tyypillistä.

Illan mittaan kumosin drinkin jos toisenkin ja sain itsekin seuraa. Sen myötä tunnelma muuttui siedettäväksi, kunnes taksijonossa huomasin sekä hurmaavan miehen että kukkaroni kadonneen. Yksin tai yhdessä samantekevää, kun vatsani kääntyi samassa ympäri ja oksensin koko työporukkani silmien edessä.

Joku nosti minut kylmästä kinoksesta, pyyhki sotkeutuneet saapikkaani lumella ja veti minut muitta mutkitta jonon ohi ensimmäiseen taksiin.

Kotona yritin tarkentaa katsettani vieraan kasvoihin siinäkään onnistumatta. Heräsin vuosisadan krapulaan, joka vain paheni kun huomasin Marikan seisovan keittiönpöytäni ääressä ja mittaavan kahvia kannuun. Miksi, oi miksi kaikista juhlissa olleista naisista auttajani piti olla juuri hän?

Kätketyt okaat

Yritin ihan tosissani ajaa häntä pois heti kun pysyin jotenkuten pystyssä. Kävi ilmi, että hänellä oli kouluajoistamme ihan toisenlainen kuva kuin minulla. Hänestä olimme "toisinaan piikitelleet toistamme, mutta ihan hyvässä hengessä".

Vielä ovella Marika katsoa tapitti minuun suurilla siniharmailla silmillään. – Ja sehän oli joka tapauksessa kauan sitten, hän sanoi vetoavasti. Ihmeekseni kaiken surkeuteni keskellä pikkutyttö sisälläni kiljahti äänettömästä riemusta: kaikkien ihailema Marika tahtoo olla minun kanssani!

Seuraavassa kuussa Marika soitti ja kertoi olevansa kaupungissa työmatkalla. Lähtisinkö kahville? Ihmeekseni huomasin vastaavani myöntävästi.

Kulmakuppilassa istuessamme äkkäsin jossakin välissä nauttivani Marikan seurasta ja hänen kärkevistä kommenteistaan. Kouluaikani kokemukset väijyivät kuitenkin keskustelun taustalla kuin kätketyt okaat, joista voisin koska tahansa saada piston. Turvapanssarini niitä vastaan oli vielä kovin ohut.

Anteeksianto uudelle ihmiselle

Meille tuli kuitenkin tavaksi kahvitella säännöllisesti. Olemme nyt tunteneet toisemme pari vuotta tältä uudelta pohjalta. Sydänystäviä meistä ei ehkä vielä ole tullut, mutta hyvät kaverit kumminkin. Viihdyn hänen seurassaan ja hän arvatenkin myös minun seurassani. Käymme toisinaan uimassa tai pizzalla, elokuvissa ja sen sellaista.

Kaikkein useimmin istumme kuitenkin perinteisesti kahvilla parantamassa maailmaa. Nyttemmin olemme käyneet uutterasti läpi noita vuosien takaisia tapahtumia ja omia versioitamme tapahtumista.

– Minulla ei ollut ihan totta aavistustakaan, että otit sen naljailun niin sydämellesi, Marika on sanonut monta kertaa. En ole vieläkään varma, bluffaako hän vai ei. Joka tapauksessa hän on pyytänyt vilpittömästi anteeksi.

Höyryävä kahvikuppi nenän alla on kieltämättä aika vaikea olla antamatta anteeksi. Edelleenkin olen sitä mieltä, että kouluaikojen Marika kohteli minua sikamaisesti, mutta olen päättänyt antaa nykypäivän Marikalle uuden mahdollisuuden. Ehkä he eivät ole yksi ja sama henkilö.

Elina, 24

Teksti: Hanna Myllys

Kuvat: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot