Mainos
Mainos

Kylie Minogue heitti yllätyskeikan pienessä pubissa, katso!

Kuuluisa laulajatar pysähtyi paikallispubiin heittämään yllätyskeikan 120 kuulijalle.

Uuden albumin julkaissut australialaislaulaja Kylie Minogue teki muutamat baarikävijät erittäin onnelliseksi heittäessään yllätyskeikan Somersetissa Englannissa. Laulajatar shokeerasi viime viikolla ilmestymällä Ring O’ Bells -pubiin ja soittamalla klassikkohittejään.

Tähden kiertuebussi pysähtyi pienen pubin eteen, jonka omistaja sulki juomapaikan antaakseen laulajattaren valmistua keikkaan. Minogue asteli lavalle puoli yhdeltätoista illalla ja esitti viisi kappaletta, muun muassa All the Lovers, Get Outta My Way, I Should Be So Lucky ja Locomotion. Häntä säesti vain kosketinsoittaja.

– Se oli surrealistista. Tällaista ei näe joka päivä pienessä kantapubissa. Emme saaneet kertoa edes työntekijöillemme kuin vasta 30 minuuttia ennen keikan alkua, omistaja kertoo.

– Kylie oli ystävällinen ja maanläheinen. Hän ei tehnyt mitään vaatimuksia ja oli erittäin kohtelias.

Pubinpitäjät suostuivat järjestämään yllätyskeikan levy-yhtiö Parlophonen pyynnöstä. Eräs yhtiön johtajista nimittäin asuu kylässä.


(MTV3 Helmi)

Kuva: WireImage / AOP

Lähde: OK

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot