Mainos
Mainos

Lady Gaga: Eläinaktivistien kampanjat ovat lapsellisia!

Lady Gaga järkytti fanejaan puhumalla turkisten puolesta ja moittimalla eläinaktivisteja lapsellisiksi.

Lady Gaga on iskenyt tavallisesti omistautuneita fanejaan vastaan puolustamalla oikeuttaan pukeutua turkiksiin. Lihapuvustaankin tunnettu pop-tähti kieltäytyy kommentoimasta, ovatko hänen säännöllisesti käyttämänsä turkistakit aitoja vai ei. Gaga antoi jopa tukensa realitytähti Kim Kardashianille, joka sai aiemmin tänä vuonna eläinaktivisteilta jauhot päälleen punaisella matolla käytettyään turkkia.

– Jätän tietoisesti kertomatta ovatko käyttämäni turkikset aitoja vai eivät, Gaga sanoo.

Gagan mielestä turkiksista puhuttaessa pitäisi puhua myös pytoneista, strutseista, lehmännahasta, nahasta, lampaista, alligatoreista, "Kermiteistä" ja lihasta, joita tähti on jo yllään käyttänyt.

– Te näette ruhon, minä näen vastustamattoman vaatekappaleen, Gaga kuvailee.

Nettisivuillaan Gaga kertoo kunnioittavansa faniensa näkemyksiä ja jopa tukevansa eläinten oikeuksia. Fanit kuitenkin suuttuivat idolinsa tavasta hyökätä Petan turkistenvastaista kampanjaa vastaan.

– Haluan teidän tietävän, että välitän syvästi tunteistanne ja näkemyksistänne ja tulen aina tukemaan elämänfilosofioitanne. En kuitenkaan hyväksy väkivaltaa, herjausta ja lapsellisia kampanjoita minkään asian kustannuksella. Etenkään asian, jota kunnioitan: eläinten oikeuksien. Minä kunnioitan teidän näkemyksiänne, pyydän teitä kunnoittamaan omiani, Gaga kirjoittaa.

Viitaten välikohtaukseen, johon Kim Kardashian aiemmin joutui, Gaga viittasi:

– Aktivistit, säästäkää jauhonne tehdäksenne leipää nälkäisille lapsille. Kim Kardashian on upea.

Lue myös:


MTV3/Helmi

Lähde: Dailymail.co.uk

Kuvat: Splash

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot