Mainos
Mainos

Laihdutusjuttu 1

Siivous, lastenhoito, remontointi, pihatyöt… aina aika ei riitä kaikkeen. Helpota elämääsi ja siirrä osa arkistressistä ammattilaisten käsiin. Kotitalousvähennyksen avulla kustannukset pysyvät kohtuullisina!

Antaisinko siivouksen joululahjaksi?

Kotitalousvähennys on kenen tahansa käytettävissä oleva suoraan tuloverosta laskettava verohelpotus. Kotitalousvähennyksen saa esimerkiksi monenlaisista arkisista kodintöistä ja -palveluista. Kotitalousvähennystä käyttämällä myös maamme työllisyystilanne paranee, kun tavalliset ihmiset työllistävät toinen toisiaan.

Vähennyksen avulla oma työtaakka vähenee ja kulutkin pysyvät hallinnassa. Esimerkiksi siivoojan palkkaaminen kotiin ei ole taloudellisesti enää niin kallis vaihtoehto, kun osan kuluista voi vähentää suoraan verotuksesta.

Entä jos teettäisit joulusiivouksen ammattilaisella? Joulusiivous on oiva lahjavinkki omille tai appivanhemmille, sillä myös vanhempien hyväksi tehty työ oikeuttaa kotitalousvähennykseen.

Sopii monenlaisiin kodin töihin

Kotitalousvähennykseen oikeuttavan työn määritelmä on "tavanomainen kotitalous-, hoiva- tai hoitotyö sekä asunnon ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustyö". Tavanomaisuudella tarkoitetaan sellaista työtä, jota normaalisti tehdään kodin ja siellä asuvien ihmisten hyväksi. Kodiksi lasketaan myös vapaa-ajan asunto. Asumismuodolla sinänsä ei ole merkitystä kotitalousvähennyksen saamiseen. Sitä voi hakea yhtä hyvin omistus- kuin vuokra-asunnossa asuva.

Kotitalousvähennykseen oikeuttavan työn tulee tapahtua asunnossa tai sen piha-alueella. Poikkeuksena tästä ovat kuitenkin esimerkiksi ostos- ja asiointiapu tai lemmikin ulkoiluttaminen jos nämä ovat osana muuta vähennykseen oikeuttavaa palvelukokonaisuutta. Muuten viimeksi mainituista töistä ei saa kotitalousvähennystä. Myös samassa taloudessa asuvan suorittamat palvelut ovat poissuljettuja – omalle puolisolle tai kotona asuvalle lapselle maksetusta palkasta ei siis myönnetä kotitalousvähennystä.

Tyypillisimpiä vähennyksen kohteita ovat erilaiset remontit, kuten keittiö- ja kylpyhuoneremontit. Muita vähennysmahdollisuuden tarjoavia töitä ovat muun muassa ruoanlaitto, siivous, pyykinpesu ja vaatehuolto, puutarhatyöt, lumityöt sekä lasten ja vanhusten hoivatyöt.

Vuonna 2009 vähennyksen soveltamisalaa laajennettiin koskemaan myös tietotekniikkalaitteiden asennus-, kunnossapito- ja opastustyötä. Kokemattoman ei siis kannata enää pähkäillä esimerkiksi uuden tietokoneen tai digilaitteen asennuksen kanssa yksin, vaan apuun voi kutsua ammattilaisen ja vähentää osan laskusta verotuksesta.

Palkkaisinko au pairin?

Jos työn tekijänä on yritys tai yhteisö, on vähennys 60 % yritykselle maksetun työn osuudesta. Tärkeää on varmistaa, että työn tekevä yritys on ennakonperintärekisterissä, sillä se on välttämätön edellytys kotitalousvähennyksen saamiselle. Asian tarkistamatta jättäminen yksi tyypillisimmistä kotitalousvähennykseen liittyvistä virheistä.

Kannattaa myös muistaa, että vähennyksen saa vain työn hinnasta, ei tarvikkeista tai matkakuluista. Tästä syystä toinen olennainen asia on muistaa pyytää töiden osuus laskuun selvästi eriteltynä.

Myös kotiin palkatun työntekijän palkkaan voi soveltaa kotitalousvähennystä. Silloin se kattaa 30 % työntekijälle maksetusta palkasta sekä sivukulut kokonaisuudessaan. Esimerkiksi au pairin tai kodinhoitajan palkasta on mahdollista saada kotitalousvähennystä.

Kotitalousvähennys on henkilökohtainen, ei siis kotitalouskohtainen, joten yhdessä asuvan pariskunnan molemmat osapuolet voivat saada vähennyksen kumpikin omassa verotuksessaan. Vähennyksen enimmäismäärä on tällä hetkellä (vuonna 2009) 3 000 euroa henkilöä kohti. Tuntuva summa siis esimerkiksi remonttia suunnittelevalle! Omavastuuosuus on vain sata euroa ja se lasketaan vähennykseen oikeuttavasta osuudesta.

Tukea voi hakea sähköisesti

Mikäli samaan työhön on jo saatu muuta tukea tai korvausta, esimerkiksi omaishoidon tukea, kunnan palveluseteleitä tai korvausta vakuutusyhtiöltä, ei kotitalousvähennystä myönnetä. Myöskään "tyhjästä" vähennystä ei myönnetä, eli mikäli maksettavia veroja ei ole, ei kotitalousvähennystä voi käyttää – aviopuolisoiden tapauksessa käyttämätön määrä kuitenkin siirretään toiselle puolisolle, jos tällä on veroja, joista summan voi vähentää.

Helpoin tapa hakea kotitalousvähennystä on sähköinen asiointi. Kaikki tarvittavat ohjeet ja lomakkeet löytyvät verohallinnon verkkosivuilta. Missä tahansa verotoimistossa voi käydä tietenkin myös paikan päällä kysymässä neuvoa, lisäksi valtakunnallinen palkan- ja eläkkeensaajien neuvontanumero 020 697 002 opastaa aiheeseen liittyvissä kysymyksissä.


Teksti: Riikka Krenn

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot