Mainos
Mainos

Lapsettomuudesta kärsivät kertovat: Joskus itku yllättää kesken kauppareissun

Helmi kysyi lukijoiltaan, miten lapsettomuus on vaikuttanut heidän elämäänsä. Lapsettomuudesta kärsivät lukijat kertoivat koskettavat tarinansa Helmelle.

Helmi kysyi lukijoiltaan, miten lapsettomuus on heitä koskettanut. Kyselyyn tuli 75 vastausta. Vastanneista 79 prosenttia kärsii tai on kärsinyt lapsettomuudesta. 21 prosenttia kertoi läheisensä kohdanneen lapsettomuuden ongelmat. Näin lukijat kuvailivat kokemuksiaan.

"Lapsettomuus on yksi maailman suurimmista suruista"


– Tahaton lapsettomuus on aiheuttanut suurta surua ja arvottomuuden tunnetta. Tunnen olevani naisena epäkelpo. Olen katkera ja tunnen epäonnistuneeni.

– En ole koskaan ollut raskaana. Mitään vikaa ei myöskään koskaan löydetty. Ex-mieheni eli jotenkin asian ulkopuolella, emmekä siis lähteneet edes hoitoihin. Väitän, että olen käynyt helvetin portailla lapsettomuuteni kanssa. Olen asiasta myös vaiennut lähes täysin. Ystävät eivät asiassa pystyneet tukemaan. Tunsin myös niin valtavaa häpeää asian vuoksi, että vaikenin jo senkin takia. Nykyään naurahdan uteliaille: "Ei ole kerennyt hankkimaan!" Pahin vaihe kesti noin 12 vuotta. Sitten se heikkeni, mutta katoaa tuskin koskaan. Kivun kanssa vaan on oppinut jotenkin elämään. Jollain tasolla en ole myöskään kasvanut koskaan sellaiseksi aikuiseksi kuin lapsen saaneet ystäväni. En ole katkera, mutta kuitenkin…

– Sain reilu vuosi sitten tietää, että minun on hyvin epätodennäköistä tulla ikinä raskaaksi. Olen vasta 20-vuotias, enkä ole ikinä haluamalla halunnut äidiksi, mutta kun kuulin uutisen, romahdin täysin. Olen jo hyväksynyt asian. Ja saan kuitenkin olla "äiti" koirilleni.

– Kävimme lapsettomuushoidoissa yli neljä vuotta, kaikki kokeiltiin. Hoidoista tuli suoritus ja lukuisat epäonnistuneet tulokset ja kuukausittaiset kuukautiset veivät mukanaan ison osan elämäniloa meiltä molemmilta. Lopulta tiemme erosivat. Lapsettomuushoidot muuttavat ihmistä ja ajatuksia, muuttavat käsitystä itsestään, naiseudesta ja miehisyydestä. Tuntuu, että on epäonnistunut ja epäihminen. Kuin olisi viallinen. Siitä on vaikea päästä yli. Sen lisäksi pitää nyt selvitä avioerostakin ja samalla todeta, ettei ole nyt mahdollista saada lasta muutenkaan – eikä varmaan tulevaisuudessa edes adoption kautta. Se prosessi on niin työläs, aikaa vievä ja pian tulee aika vastaan. Olen sitä mieltä, että jos lapsi ei tule luonnostaan niin tulee tarkoin harkita lähteekö hoitoihin. Uskon, että varsinaisen lapsettomuuden voi hyväksyä ja sen kanssa voi oppia elämään, mutta hoidot kuluttavat ihmistä olipa tulos positiivinen tai negatiivinen. Lapsettomuus on yksi maailman suurimmista suruista ja vaikeaksi siinä tekee sen, että suree sellaista mitä ei ole koskaan ollutkaan. Ihmisten tulisi myös antaa itselleen lupa surra sitä ja olla onneton. Se on vain tunnetila, elämä jatkuu ja voi löytää ilon jostain muualta, ehkä. Muiden on vaikea käsittää mitä kaikkea lapseton ihminen käy läpi, tunneskaala on valtava. Sitä pohtii itseään, toista, elämän tarkoitusta, lapsia, ihmisiä, toisia perheitä, normeja, arvoja, kaikkea. Tuskin mikään muu asia saa pohtimaan asioita niin monelta eri kannalta. Olen sitä mieltä että kullakin on elämänpolkunsa – toiset väsyvät pikkulapsivaiheessa, toiset silloin kun lapset muuttavat kotoa, toiset sairauksien vuoksi ja toiset lapsettomuuden. Se on vain elämää.

– Yritimme ex-mieheni kanssa saada lasta yli viiden vuoden ajan ja kävimme hoidoissa. Kahdeksan koeputkihedelmöitystäkään eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. Nyt olen uudessa suhteessa ja avomiehelläni on kaksi lasta, jotka käyvät meillä joka toinen viikonloppu. Enää en tiedä, haluanko yrittää lasta, näin tuntuu nyt hyvältä.

– Endometrioosin takia en ole koskaan saanut lapsia. 70-luvulla ei tautia tunnettu ja sain väärää hoitoa. Epäilin jo silloin, mutta diagnoosi annettiin vasta nelikymppisenä. Elämä kuljetteli niin, etten koskaan potenut varsinaista vauvakuumetta. On vähän haikeaa, kun katsoo tuttavien lasten kasvamista. Ja mietin olisinko ollut ihan hirveä äiti, pitänyt lapset köyden päässä ettei satu mitään. Nyt yli viisikymppisenä asian on jo hyväksynyt.


– Olen ollut viisi vuotta yhdessä unelmieni miehen kanssa, olemme naimisissa ja toiveissa olisi saada perheenlisäystä, mutta sitä ei jostain syystä ole siunaantunut. Tilanne on todella vaikea sinänsä, kun ystäväpiirimme koostuu suurelta osin lapsiperheistä ja lasten tuloa pidetään itsestäänselvyytenä, on monia isojakin lapsiperheitä. Kaikkein eniten sattuu, kun tosiaan itse haluaisi lasta eikä sitä tunnu millään tulevan, ja toiset saavat kerta toisensa jälkeen ensi yrittämällä, eivätkä välttämättä edes tajua olla kiitollisia, että lapsia annetaan. Itse kun olen sitä mieltä, että lapset nimenomaan saadaan, niitä ei hankita. Niiden saanti ei todellakaan ole itsestään selvää, vaikka muutamat tuntuvatkin niin ajattelevan. Useat tuttavamme varmasti salaa miettivät emmekö me halua lapsia, mutta kukaan ei ole onneksi suoraan tullut sanomaan mitään, sillä se on minulle kova pala purtavaksi. "Onneksi" vertaistukea löytyy, siskoni on myös lapseton ja kärsii tilanteesta, samoin pari ystäväpariskuntaa, joilta toisen puolison vakava sairaus on vienyt mahdollisuuden saada ehkä koskaan lapsia. Itselläni mahdollisuus on vielä olemassa, ja olen nuori, emmekä ole turvautuneet vielä mihinkään "poppakonsteihin", mutta toisaalta en tiedä, haluaisinko edes kokeilla koskaan hedelmöityshoitoja, ne ovat rankkoja henkisesti ja jos lasta ei siltikään kuuluisi… Tuntuu, että jos meille ei lapsia anneta, ehkä se on "korkeamman" käsissä ja tarkoitettu sitten niin. Olen pohtinut tarkempiin tutkimuksiin menoa, että saataisiin selville, mistä lapsettomuutemme johtuu, mutta en ole uskaltanut – siinä pelossa, että meille sanotaan suoraan, ettei ikinä voitaisi saada lapsia. Adoptio ja sijaisvanhemmuus ovat toki vaihtoehtoja, mutta oma lapsi on kuitenkin aina oma, eikä sitä mikään voita. Lapsettoman tuskaa on vaikea ymmärtää muiden kuin saman kokeineiden!

– Pari vuotta sitten löydetyn endometrioosin myötä sain heittää myös haaveet tulla raskaaksi ilman keinohedelmöitystä. Ikää alkaa olla lähemmäs 40 vuotta, joten asia on todella kipeä.


– Emme pitäneet mieheni kanssa kiirettä lasten hankinnalla, vaikka selvää oli, että lapsia haluamme. Ei tullut siinä vaiheessa mieleen, että ei niitä lapsia tuosta vain saada. Lukuisten keinohedelmöitysten jälkeen oli saldona 0 raskautta. Ei edes yhtä toivonkipinää plussaa näyttävästä raskaustestistä. Kuuden vuoden yrittämisen jälkeen lopetimme hoidot tuloksettomina. Vuosiin mahtuu toivoa, epätoivoa ja surua. Raskaana olevat kaverit ovat kovin pala purtavaksi. Olisi kiva iloita toisen raskaudesta, mutta se on todella vaikeaa kun samalla se muistuttaa siitä mitä ei itse voi saada. Olen huomannut, että lapsetonta henkilöä on vaikea lohduttaa surussaan. Suru on läsnä päivittäin. Toisinaan itku yllättää vaikka kesken kauppareissun, kun näkee äidin pienen vauvan kanssa. Meitä lapsettomia on yllättävän paljon. Viime aikoina on asia ollut esillä myös julkisuudessa omakohtaisten tarinoiden kautta. Tämä on mielestäni hyvä asia. Lapsettomuus on koettu aiemmin jopa häpeäksi. En toki olisi tätä omalle enkä kenenkään muun kohdalle toivonut, mutta asialle ei lääketieteellisesti ole mitään tehtävissä, joten on tyytyminen kohtaloon ja ammennettava elämään uutta suuntaa ja voimaa muista asioista. Onneksi on ihana aviomies, joka ei hätkähdä itkuista vaimoa, vaan ottaa syliin ja lohduttaa.

– En edes tiedä voisinko saada lapsia kun en siihen ole mahdollisuutta saanut. Jo hyvin nuorena olin varma, että minulla on oma perhe ja lapsia viimeistään kun olen 25-vuotias. No, eiväthän asiat koskaan mene niin kuin kuvittelee ja nyt olen lähes 40-vuotias, eikä ole miestä eikä omaa lasta. Kerran olen ollut raskaana, mutta se päättyi keskenmenoon. Vaihtoehtona ei ole koskaan ollut saada lasta yksin vaan ehdottomasti mies olisi pitänyt olla vierellä jakamassa vastuuta. Nyt tiedän jo varmasti, että en tule omaa lasta koskaan saamaan ja se sattuu aivan hirvittävästi. Välillä tulee hetkiä, jolloin itken itseni uneen kärsiessäni tilanteestani, johon tietysti olen vain minä itse syyllinen.

– Mieheni kanssa halusimme jo suhteen alusta pitäen lasta. Vuosi yrityksen jälkeen alkoi hoidot miedosti, aina koeputkihedelmöitykseen saakka. 12 vuoden kuluttua meille syntyi terve ihana tytär, joka on nyt 4-vuotias. Tuohon 12 vuoteen sisältyi paljon tunteita ahdistuksesta iloon ja välillä pettymyksiin kahden keskenmenon ja ainaisen lämmön ja raskaustestin tekemisen pyörteissä. Nyt vielä mietin ikääni ajatellen, että onko meidän perhe tässä vai vieläkö yritämme. Kohta kolkuttaa 40 v…

– Meillä on jo yksi lapsi, mutta haluaisimme toisen. Toista on yritetty nyt 1,5v eikä vielä ole tärpännyt. Minä kärsin tuosta suunnattomasti. Joka kerta kun vuoto alkaa, minä lähestulkoon romahdan pettymyksestä. Asia painaa mieltäni äärettömän paljon, mietin miksi emme onnistu, onko minussa vikaa.

MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock, Colourbox

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot