Mainos
Mainos

Lapsidiivat laittavat perhearvot testiin

Lapsidiivat-sarja seuraa vauraita perheitä, joilla on kaikkea - paitsi käsitys siitä mikä rahan arvo on, mitä suurten seteleiden eteen täytyy tehdä ja kuinka muita perheenjäseniä tulee kunnioittaa.

Helposta elämästä ja ehtymättömästä rahavirrasta on tullut itsestäänselvyys varsinkin perheen nuorisolle. Kotitöiden teosta ei ole tietoakaan, perheen yhteen hiileen puhaltaminen uupuu täysin eikä vastuuta tarvitse ottaa.

Hemmotellut perheenjäsenet laiskottelevat, nirsoilevat ja nahistelevat, mutta nyt seuraa kurinpalautus. Joka viikko esittelyyn saadaan eri perhe, joka on päättänyt vaihtaa ylenpalttisen luksuselämänsä 48 tunniksi tavallisen työläispulliaisen elämään, johon kuuluu pitkät työpäivät, vaihtelevat työolosuhteet ja ruumiillinen työ.

Tulevissa jaksoissa nahistelevat nuorukaiset vanhempineen maistavat todellista työn makua muun muassa maatilalla, laskettelukeskuksessa, hevostilalla, kalasatamassa, palolaitoksella ja villieläinpuistossa.

Mukaan mahtuu myös yksi suomalaistaustainen perhe, Tanniset, jonka perheen nuorimmaiset käyttävät uintiharrastustaan tekosyynä kotitöiden välttelyyn ja Satu-äiti toivoo kipeästi asioihin muutosta.

Palautuuko perheen jäsenten arvostus kaikkea sitä kohtaan, joka heille on tarjoiltu kultatarjottimelta koko heidän elämänsä? Löytävätkö perheenjäsenet yhteisen sävelen ja kunnioituksen toisiaan kohtaan?

Lapsidiivat AVAlla 30.5.2011 alkaen maanantaisin klo 14.35.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot