Mainos
Mainos

Laulaja sai tuomion nakuilusta

Laulaja Erykah Badu on tuomittu sakkoihin ja puoleksi vuodeksi ehdonalaiseen vankeuteen nakuilusta. Tähti riisui vaatteensa musiikkivideon kuvauksissa julkisella paikalla.

Maaliskuussa kuvattu musiikkivideo Window Seat -kappaletta varten on saanut Erykah Badun vaikeuksiin. Videolla laulaja esiintyy alasti samalla paikalla, jossa Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy murhattiin vuonna 1963.

Tähti on tuomittu häiritsevän käytöksen takia puoleksi vuodeksi ehdonalaiseen vankeuteeni ja hän sai myös 500 dollarin muhkean sakon. Julkisella paikalla kuvatun videon nauhoituksia pystyi seuraamaan kuka tahansa. Silminnäkijöiden joukossa oli muun muassa lapsia.

Musiikkivideolla Badu riisuu vaatteensa ja kävelee kaupungilla musiikin tahdissa. Videon lopussa Badu lysähtää maahan alastomana aivan kuin häntä olisi ammuttu.

Badun mukaan musiikkivideo on täysin väärin ymmärretty. Hän pitää Kennedyä sankarinaan ja ihailee miestä paljon.

MTV3/Helmi

Lähde: Popeater.com

Kuva: Wireimage/AOP

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme