Mainos
Mainos

Lukijat: "Repsahduksia sattuu"

Kysyimme Helmen Olen nainen -sivuston kyselyssä, kuinka tarkkoja lukijamme ovat painostaan. Suurin osa vastaajista kertoi huolehtivansa syömisistään yleensä, mutta repsahtavansa silloin tällöin herkkuihin.

Helmen kyselyssä kysyttiin, kuinka paljon lukijamme huolehtivat painostaan. Suurimmalle osalle paino ei aiheuttanut stressiä. 36,1 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi huolehtivansa painostaan yleensä, mutta repsahtavansa silloin tällöin myös herkuttelemaan.

"Pyrin syömään terveellisesti, mutta joskus sitten esim. vaalea leipä ja karkit houkuttavat liikaa. Peruspaheitani ovat juustot ja salmiakki, joita ilman en voi elää. Leivokset sun muut makeat kahvileivät saavat minun osaltani olla rauhassa, mutta suolaiset ja rasvaiset piirakat ja juustovoileivät... Niitä ei voi vastustaa. Ja repsahduksia seuraa..." Piksu63

"Ei aina jaksa olla tarkkana, ja ruoka vaan on niin hyvää. Karkkeja en syö en edes suklaata, mutta hyvä suolainen voileipä, aah!" lessa

"Kyllähän sitä yleensä tulee katsottua, mitä syö, mutta joskus sattuu repsahduksia. Enkä minä niistä huonoa omaatuntoa kanna!" yum

"Tarkkailen painoani jatkuvasti"

29 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi tarkkailevansa painoaan jatkuvasti ruoan ja liikunnan avulla.

"Minulla on hyvät geenit, joten olen aina ollut hyvin pieni ja kovin lihavaa minusta ei varmaan koskaan voisi tullakkaan. Haluan silti pysyä erinomaisessa kunnossa, jo pelkästään henkisen hyvinvoinnin takia. Olen jättäny ylimääräiset hiilihydraatit (leipä, pasta, riisi, peruna ym.) pois ja myös ylimääräiset lisäaineet. Vatsani toimii paremmin, kuin koskaan ennen. Ulkoilu on jo tullut tavaksi, koska muuten olen hyvin levoton. Tällä hetkellä koitan saada rasvaprosenttia pienemmäksi ja enemmän lihaksia, joten tarkkailen kokoajan mitä syön. Siitä alkaa kyllä tulla jo elämäntapa. Viikonloppuisin pidän herkkupäivän. Irtokarkit ovat heikkouteni." Aino

"Tarkkailen painoa koko ajna. Olen karpannu nyt puoli vuotta ja en lopeta, koska on niin hyvät tulokset. Harrastan liikuntaa 4-5 kertaa viikossa ja hyötyliikunta päälle. Tarkkailen painoa sen takia, että joitain vuosia sitten lihoin vuodessa 10 kiloa ja en edes itse tajunnu sitä, ennen kuin housut jäivät pieniksi. Ja en enää ikänä halua semmoista käyvän!" Neiti

"Kiloja on helppo saada, mutta niiden poistaminen on kovin työlästä ja hidasta. Siksi tarkkailen painoani jatkuvasti, koska olen helposti lihoavaa sorttia ja haluan näyttää hyvältä, Myös vanhemmalla iällä, olen nyt 51 vuotta ja painan 60 kg, joka on pysynyt ainakin 10 vuotta sitä ennen painoin noin 55 kg. Ja olen 160 cm pitkä. Ennemmin kestän nälän tunnetta, kun pistäisin ylimääräisiä kaloreita suuhuni." Ainainen laihduttaja

Joulun jälkeen turvottaa

Onnelliset 24,7 prosenttia lukijoista kertoi, ettei painosta tarvitse huolehtia, sillä se ei heittelehdi juuri lainkaan.

"Liikun päivittäin noin 3 tuntia ulkona koirien kanssa, eipä ole tullut paino-ongelmia." merjal

"Olen siinä mielessä onnekas, että minun ei juurikaan tarvitse vahtia painoani. Toistaiseksi se on pysynyt jo vuosia samoissa lukemissa. Jos siihen tulisi muutos, katsoisin varmaan tarkemmin, mitä suuhunu pistäisin." Lucky me

Lisäksi 7,6 prosenttia lukijoista kertoi painon pysyvän yleensä mallillaan, mutta joulun jälkeisten kilojen kanssa täytyy tehdä enemmän töitä.

"Siis yleensä painoni on ja pysyy samana, mutta aina joulun jälkeen on havaittavissa pientä turvotusta. Konvehdit, piparit ja joulutortut löytävätä tiensä suuhuni monta päivää ennen ja jälkeen joulun - ja se näkyy!" huh

Kyselyyn vastasi 543 Helmen lukijaa.

Vastaa uuteen kyselyyn täällä.Muista perustella vastauksesi.

MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme