Mainos
Mainos

Maailman erikoisimmat vaginat

Yksikään vagina ei ole samanlainen. Mutta osa vaginoista on täysin poikkeuksellisia. Ja toisilla voi tehdä hyvin erikoisia temppuja.

Vaginat ovat ihmeellisiä, mutta toisilla ne ovat vielä erikoislaatuisempia kuin muilla. Frisky.com paljastaa, minkälaisia ovat maailman erikoisimmat vaginat.

Kaksi vaginaa

Brittinainen Hazel Jones, 27, paljasti vastikään, että hänellä on tosiasiassa kaksi vaginaa.Jones syntyi kahdella vaginalla, sillä hänellä on kohdun epämuodostuma, jota kutsutaan lääketieteessä nimellä uterus didelphys. Jonesilla on kahden vaginan lisäksi myös kaksi kohtua ja kohdunkaulaa. Epämuodostuma on erittäin harvinainen, vain yksi miljoonasta naisesta kärsii siitä.

Taidevagina

Mutta on ennenkin osattu hätkähdyttää. Esiintyvä taiteilija Carolee Schneeman esiintyi vuonna 1975 valellen itsensä mudalla ja vetäen paperiarkkia vaginastaan. Tätä paperia pidetään nykyään taiteena.

Kestävä vagina

Vuonna 1999 aikuisviihdetähti Houston harrasti seksiä 620 miehen kanssa saman päivän aikana ja teki maailmanennätyksen. Kyseessä oli elokuvaa varten kuvattu tapahtuma. Silminnäkijöiden mukaan miehiä oli tosiasiassa paljon vähemmän, ehkä noin 100.

Maailman vahvin vagina

Tatiata Kozhevnikovalla on maailman vahvin vagina. Hän voi nostaa vaginallaan 14 kilon painoisia esineitä. Kozhevnikovan vagina on listattu Guinnessin ennätystenkirjaan. Naisella on hommaa varten aivan erityiset vaginalevytangot.

Vaginaton nainen

Susan-nimisellä naisella ei ole vaginaa lainkaan. Yksi 4000 naisesta on Susanin kaltainen, eli heillä on vain pieni aukko vaginan kohdalla. Tila voidaan korjata leikkauksella.

Pitkät häpyhuulet

Kasvava trendi on, että naiset käyvät häpyhuulileikkauksissa. Ruandassa leikkaus tehdään vain eri tavalla kuin vaikkapa Amerikassa, jossa tavoitellaan mahdollisimman pieniä häpyhuulia. Siellä nimittäin voi käydä läpi häpyhuulivenytyksen, jossa häpyhuulet muutetaan pitkänmallisiksi. Paikallisen kulttuurin mukaan pitkät häpyhuulet tuottavat nautintoa sekä miehelle että naiselle.

Maailman isoin vagina

Anna Swan -nimisen naisen vagina on tiettävästi maailman isoin. Nainen ja hänen miehensä olivat myös erityisen pitkiä, yli kaksimetrisiä. Naisen vauvalla oli isoin ikinä mitattu pää. Se oli läpimitaltaan 48,3 cm.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Kuva: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot