Mainos
Mainos

Maailman harvinaisin ero?

Britanniasta on uutisoitu harvinaisesta tapauksesta, nimittäin joutsenparista, joka on eronnut.

Tavallisesti joutsen on yksiavioinen lintu, joka ei etsi uutta kumppania, ellei sen kumppani ole kuollut. Tutkijat ovat nyt havainneet Gloucestershiren lintujärvellä asustaneen joutsenparin kuitenkin eronneen, kertoo BBC.

Sarinidiksi ja Saruniksi nimetty pariskunta on tuntemattomasta syystä etsineet itselleen toiset kumppanit. Tutkijat aluksi olettivat, että Saruni-naaras olisi kuollut, sillä Sarinidi-uros palasti Siperian kesänvietosta uuden naaraan kanssa. Myöhemmin myös Saruni ilmestyi järvelle uuden uroksen kanssa.

Tutkijat kertovat, etteivät linnut enää edes tervehdi toisiaan vaikka asuvatkin samalla pienellä järvellä.

Tutkija Julia Newth kertoo BBC:lle, että syy eroon saattaa olla siinä, että kaksi vuotta yhdessä viettänyt joutsenpari ei ollut onnistunut pesinnässä.

Tutkijoilla on neljän vuosikymmenen ajalta tietoja 4000 linnusta ja koko aineistossa on ainoastaan toinen eronnut joutsenpari.


Teksti: MTV3/Helmi

Kuva: Shutterstock, kuvan joutsen ei liity juttuun

Lähde: BBC

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot