Mainos
Mainos

Madonna julkaisee uuden levyn: Haukkuu kappaleissa exäänsä

Madonnan uudella levyllä kuullaan kunnon piikittelyä. Sivaltaako poplaulaja ex-miestään Gyu Richietä?

Maailman kuuluisin poptähti Madonna, 53, julkaisee uuden levyn. Uutukainen hämmästyttää, sillä US-lehden mukaan diiva piikittelee kappaleissa ex-mies Guy Richietä.

Madonna on kertonut Rolling Stone -lehdelle antamassaan haastattelussa, että suhde Richien kanssa oli haastava. Laulaja paljasti suhteen olleen niin vaikea, että ellei heidän liittonsa olisi päättynyt, hän olisi saattanut heittäytyä parvekkeelta. Aviero tuli voimaan vuonna 2008.

Nykyään Madonna tapailee 24-vuotiasta tanssijaa Brahim Zaibatia. Madonnalla on neljä lasta, kahden heistä, Roccon, 11 ja David Bandan, 6, huoltajuus on jaettu Richien kanssa.

Madonnan uusin studioalbumi on intensiivistä syntikkapoppia ja elektronista dubstepia. MDNA-nimisen levyn suurimmat piikit liittyvät kuitenkin sanoituksiin. Madonna sivaltaa kappaleissaan ex-miestään Richietä. Kappaleessa I Don´t Give A hän laulaa, ettei hänellä ollut avioehtoa. Love Spent -kappaleessa Madonna kysyy, "olisitko mennyt kanssani naimisiin, jos olisin köyhä?".

Näyttää siltä, että Madonna sai kun saikin sanottua viimeisen sanan.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Kuva: Splash

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme