Mainos
Mainos

Makuuhuonetunnelmia

Miten hyvältä tuntuukaan käpertyä kerälle ikiomaan sänkyyn, pehmeän peiton alle, suihkunpuhtaana ja päivän aherruksesta uupuneena. Miten nautinnollista on aistia lakanoiden pehmeän viileä kosketus paljaalla iholla, raikkaan tuoksun ja suloisen rauhan leijuessa ympärillä. Yhdennentoista kerroksen ikkunasta saa tiirailla taivaan tähtiä ja seurata lumihiutaleen leijailua. Jossain sysimustan taivaan korkeuksissa hakkaavat kaukaisesti helikopterin roottorit, mutta olen jo sulkenut silmäni ja vaipunut sikeään uneen.

Puhtaat valkoiset lakanat

Äiti opetti, ettei puhtaisiin lakanoihin saa käydä nukkumaan peseytymättä illalla suihkussa tai saunassa. Ja puhtaalta lakanat tuoksuivatkin. Joka perjantai sänkyyn vaihtuivat valkoiset ja supersileät vuodevaatteet. Rypyn ryppyä ei lapsuuden lakanoista löytynyt, niin pikkutarkasti ne oli mankeloitu. Isoäidin ompelemista lakanoista taas muistan taidokkaasti kirjaillut nimikirjaimet ja lakanoiden päätyjä koristavat käsin nyplätyt pitsit. Kotilakanoiden tuoksun voin vieläkin kokea vieraillessani yökylässä vanhemmillani. Se tuoksu tuo yhä mieleen isän lukemat Uppo Nallet ja lapsuuden huolettomat illat. Yhtä lailla se tuoksu muistuttaa sitkeästä iltavirkkuudestani. Nukkumaanmeno oli usein suoranaista pakkopullaa, kun olisin halunnut leikkiä, piirtää tai kirjoittaa vielä vähän aikaa .

Lapsuuden makuuhuoneessa sänkyä vartioi kokonainen pehmolelujen armeija. Sen siirtämiseen lattialle iltaisin ja taas kasaamiseen pedatulle sängylle aamuisin meni aikaa ainakin vartti. Jokaisella nallukalla ja pupujussilla oli oma nimensä, jotka muistan vieläkin. Unikaveriksi kelpasi kuitenkin vain yksi, isosedältä joululahjaksi saatu duffeli-takkinen nalle. Tuolla nallella on tänään ikää 23 vuotta, ja se viettää jo ansaittuja eläkepäiviään saumoistaan rispaantuneena.

Sama nalle on kulkenut rinnallani elämän iloissa ja suruissa, uskollisempana kuin mikään muu lelu tai tavara. Se on nähnyt kaikki ne makuuhuoneet, jotka itsekin muistan: Espoossa, Beni Walidissa, Pariisissa, Ateenassa ja Tampereella. Aitiopaikaltaan sängyn päältä se on todistanut paitsi minun ja ystävättärieni yökyläreissut, salaisuuksien supattelun, kikattelun ja päiväkirjalle kyynelissä tunnustetut sydänsurut myös makuuhuoneen värimaailman muuttumisen. Makuuhuoneeni on ollut ainakin prinsessamaisen pinkki, energisen punainen ja rauhoittavan sininen. Nyt se on viileän valkoinen.

Stressiä ja rakkautta

Opiskeluaikana tapasin lukea sängyssä tentteihin, ja useimmiten kuin varkain uni vei voiton kirjasta. Lukemattomat ovat ne kerrat, jotka havahduin sängyltä kirja viereeni kellahtaneena, arvokkaat pänttäystunnit vaihdettuina höyhensaarivierailuun. Opiskelu toi sänkyyni stressiä, jota en enää sinne huolisi. Tulpat korvissa tankatut rivit ja joka ikisen rasahduksen aiheuttama keskittymisen herpaantuminen tekivät makuuhuoneestani tuohon aikaan vähemmän levollisen paikan. Vasta kantapään kautta opin, ettei sängyssä lukeminen kannata, ainakaan iltaisin. Kun joskus keskiyön jälkeen tipautin kirjan lattialle käydäkseni nukkumaan, pyörivät Euroopan poliittiset järjestelmät, lauseenvastikkeet ja kommunikaatioteoriat itsepintaisesti päässäni vielä useiden tuntien ajan.

Nukkumisen lisäksi makuuhuoneessa rakastellaan, puidaan ja hoidetaan parisuhdetta, hyssytetään vauvaa ja lohdutetaan painajaisia nähnyttä pienokaista. Usein myös katsellaan televisiota, luetaan ja naputetaan tietokonetta. Lyhyesti sanottuna koetaan tunteita laidasta laitaan. Makuuhuoneessa tuntuu vuoroin kiihkeältä, sensuellilta ja lämpimältä, vuoroin uniselta, raukealta ja lohdulliselta. Makuuhuoneeseen mahtuvat myös stressi, suru ja huoli.

Ihoa hyväilevät ylellinen silkki, kiiltävä satiini, pehmeä puuvilla ja lämmin frotee. Höyhenenkevyt, mutta ihanan lämmin untuvatäkki kietoo syleilyynsä. Pää lepää rentoutuneena lempityynyllä. Iholla voi tuntea rakkaan kosketuksen ja läheisen ihmisen hengityksen. Kadehdin salaa pareja, jotka nukkuvat kiinni toisissaan koko yön. Omat nukkumisasentoni ovat sen verran lennokkaita, ettei kukaan ainakaan toistaiseksi ole pystynyt liikkeitäni rajoittamaan. Suosikkini on reilun levyinen x-asento, joka jättää toiselle tilaa sängyn reunalla vain muutaman sentin jos sitäkään. Illalla on silti suloista käpertyä kiinni toisen kylkeen ja tuntea käsivarret ympärillään. Mihin voisikaan olla ihanampaa nukahtaa, kuin oman kullan kainaloon ja lauseeseen Minä rakastan sinua .

Oma sänky, oma rauha

Makuuhuone on rauhan tyyssija. Yksinasujan autuuksiin kuuluu se, että viikonloppuaamuisin sänkyyn saa rahdata koko aamupala-arsenaalin kahvista croissantteihin ja sunnuntain Hesariin. Murusistakin voi syyttää vain itseään. Aamuisin ikkunoista on mukava seurata meren jäällä ulkoilevia perheitä: sulavasti sivakoivia hiihtäjiä, hihnattomuudestaan ilakoivia koiria ja pulkassa vedettäviä, tönköiksi toppavaatteilla puettuja lapsia. Sumuisina päivinä voin kuvitella asuvani yksiössä pilven sisällä, sillä ikkunoista on turha uneksia tutkailevansa ulkomaailmaa. Sadesäällä koko taivas tuntuu itkevän minun makuuhuoneeni yrittäessä epätoivoisesti lohduttaa kynttilöiden kajastamalla lämmöllään.

Vuosi vuodelta nukkumaanmenosta tulee yhä ihanampi ja houkuttelevampi asia. Uni on lepoa, rentoutusta ja rauhaa. Lapsuuden pelot painajaisista, pimeästä ja möröistä ovat poissa, eikä unta tarvitse juuri odotella. Unettomuus ei ole minulle lainkaan ominaista, vaan varma merkki huolesta tai surusta. Nukun paljon ja hartaasti, ja uneni ovat vähintäänkin värikkäitä. Lukiovuosina päivärytmiin palasivat päivätorkut, nykyisin niihin on harvoin tarpeeksi aikaa. Voin nukahtaa melkein minne ja koska vain, mutta oman makuuhuoneen voittanutta unisijaa en ole löytänyt.

Omat lakanani eivät ole läheskään yhtä sileät kuin lapsuudenkodin, ja lisäksi niiden puhtautta verottavat sadat ja tuhannet newfoundlandinkoiran karvat. Silti niissä on ihana nukkua: omissa lakanoissa, omassa kodissa, omassa rauhassa. Pimeyden laskeuduttua vasen käteni sukeltaa paksuun ja lämpimään koiran turkkiin, jykevä kuono etsiytyy futonin reunalle. Puhallan kynttilät sammuksiin, savu haihtuu hitaasti ja suljemme molemmat silmämme tuhisten vastakkain toisemme suloisiin uniin.

Teksti: Hanna Pesonen

Lue lisää:

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme