Mainos
Mainos

Melkein kaikki naiset sortuvat tähän kauneusrikokseen

Meikkivinkin lukijoilla on paljastettavaa. Moni jättää meikit pesemättä, vaikka tietää sen olevan haitallista iholle.

Kysyimme Meikkivinkin lukijoilta, kuinka usein he jättävät meikit pesemättä. Vastanneista 24,9 prosenttia tunnusti, että jättää meikit pesemättä joskus harvoin, jos on väsynyt. 21,9 prosenttia oli sitä mieltä, että meikit jää pesemättä ehkä kerran viidessä vuodessa. 20,1 prosenttia kertoi, että sitä sattuu esimerkiksi baari-illan jälkeen. Jopa viikoittain meikit jättää pesemättä 19,3 prosenttia vastanneista. Vain 13,9 prosenttia kertoi, ettei ole ikinä jättänyt meikkejä pesemättä.

Joskus ei vain jaksa

Näin Meikkivinkin lukijat tunnustivat syyllisyytensä.

"Jätän meikit pesemättä joskus harvoin, jos olen väsynyt. Kyllähän ne aina joskus unohtuu tai ei jaksa, mutta pääosin yritän joka ilta hampaiden pesun yhteydessä pestä." -76

"Kyllähän ne aina joskus unohtuu, kun ei jaksa, mutta pääosin yritän joka ilta hampaiden pesun yhteydessä pestä." -76

"En ole koskaan tykännyt kasvojenpuhdistuksessa. Suihkussa ollessani illalla pyrin puhdistamaan jonkin verran, mutta kasvovedet ja kosteusvoiteet unohtuvat helposti. En vaan jaksa tai muista. Nytkin aamulla en ole muistanut kasvojani pestä, enkä pessyt eilenkään ilalla, eli ripsarit poskilla. Taidan olla ihan törkeän saamaton ihminen." Mimmu

"Lähinnä vain silloin kun tulee baarista niin kovassa tuiterissa kotiin että rojahtaa vaan sängylle ja sammuu." M

"Ei vaan jaksa pestä meikkejä vaikka tietenkin pitäisi pestä mutta ei vaan jaska iltaisin." NappiC

"Jätän meikit pesemättä aivan liian usein, jopa viikoittain. Saatan esimerkiksi vain nukahtaa.

Tai sitten vain sutaisen pois vedellä tms." Dfhdf

Teksti: MTV3/Helmi

Kuvat: Colourbox, Futureimagebank

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme