Mainos
Mainos

Merkintöjä muodista: Inspiroidu Oscareista

Merkintöjä muodista -blogissa pohditaan Oscareita.

Oscarit on nyt jaettu, mutta ovatko punaisella matolla nähdyt puvut todella mielenkiintoisempia kuin elokuvien upeat puvustukset?

"Oscarit on jaettu, ja palkintojakin enemmän taidetaan kohista tähtien tyylistä ja iltaeleganssista. Tosi asiassa punaisella matolla nähdään varman päälle valittua, viimeisteltyä pukuloistoa, joka ei välttämättä edes todista näyttelijättären upeasta tyylitajusta vaan lahjakkaasta stylististä. Kaunista naista upeassa mekossa katselee toki mielellään, mutta omaan pukeutumiseen punaiselta matolta harvemmin saa ideoita.

Mielenkiintoisempaa onkin itse elokuvien puvustus, jonka Oscar meni mielestäni tällä kertaa aivan oikeaan osoitteeseen. Parhaimpana elokuvana palkittu The Artist loisti myös puvutuksellaan, kiitos puvustaja MarkBridgesin. 1920-luvun Hollywoodiin ja mykkäelokuvan maailmaan sijoittuva The Artist hurmaa elegantilla tyylillään. Suloisen BerenceBejon, eli elokuvan nousevan tähden PeppyMillerin, vaatteet ovat joko aitoja peruja tuolta ajalta tai kopioita alkuperäisistä 1920-luvun flapper-vaatteista."

MTV3/Helmi

Kuva: Getty Images

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot