Mainos
Mainos

Miehet sen kertovat – kauniin naisen salaisuus

"Tarvitaan muutakin kuin hyvännäköinen vartalo: sydän ja sielu, jotka sopivat sen kanssa yhteen”, kuuluu Lee Haneyn kuuluisat sanat naiskauneudesta. Mutta millainen nainen on suomalaisten miesten mielestä kaunis?

Naiset ovat kautta aikojen tavoitelleet kauneutta, niin ulkoista kuin sisäistäkin, mutta ensimmäisestä vastakkainen sukupuoli yleensä ensimmäisenä kiinnostuu. Yleisesti sanotaan, että kauneus on katsojan silmissä. Niinpä Helmi kysyi eri-ikäisiltä suomalaisilta miehiltä, millainen nainen on heidän mielestään kaunis.

– Kauneus on sisäistä. Ehdottomasti. Kauniita naisia on jokaisessa kategoriassa, hoikissa, tukevissa, tummissa, vaaleissa, sini-, vihreä- ja ruskeasilmäisissä, tai vaikka punasilmäisissä, kunhan vain sisäinen kauneus säteilee naisessa. Harvoin suurta vaikutusta minuun on tehnyt pelkästään ulkonäkönsä perusteella "kaunis", vaan vasta katse, puhe ja koko olemus saattaa tehdä tunteen, että onpas tuossa kaunis nainen. Toki myös ulkonäkö ja pukeutuminen herättävät mielenkiinnon, mutta vasta edellä mainitut seikat saavat aikaan mielipiteen sanasta "kauneus", kommentoi missituomarina vaikuttava Jari Kupiainen.

Samaa sisäistä kauneutta peräänkuuluttaa 30-vuotias sinkkumies. Kauneus ja seksikkyys muodostuvat hänen mielestään eri asioista.

– Kaunis nainen on sisältä kaunis. Mikään meikki, upeat hiukset, seksikäs kroppa tai muodikkaat vaatteet ei korvaa kauneutta, mikä löytyy sisältä. Kauneus saa sekaisin, mutta kaikki se todellinen tulee esille, kun annetaan ajan kulua ja tutustutaan. Mun mielestä nainen on kauneimmillaan heti suihkun jälkeen, vähän niinku missit ilman meikkiä – kuvauksissa! Seksikkyyttä ja kauneutta tuovat lisää iltapuvut, kaunis meikki ja sporttinen kroppa. Kauneutta siis mahdollisimman luonnollisesti, toteaa Kristoffer.

Kauniit silmät ja hyvä vartalo

Silmät ovat sielun peili. Monet miehet ovat sanoneet ihastuvansa ensimmäisenä naisen silmiin. Katseella myös ilmaistaan näkyvimmin kiinnostusta. Jos ihminen katsoo kohdettaan muutaman sekunnin normaalia pidempään, pidetään sitä yleisesti merkkinä kiinnostuksesta.

– Kaunis nainen on persoonallinen, hänen katseessaan on särmää, hän huolehtii itsestään ja hän arvostaa miehen pieniäkin tekoja ja huomionosoituksia suuresti. Kaunis nainen on henkinen ja fyysinen kokonaisuus, ei pelkkä esine, pohtii 30-vuotias Reijo.

Rinnat, tuo naiseuden ruumiillistuma, joka saa monet miehet onnesta sekaisin. Maailmantähdet parantelevat poveaan silikoneilla, mutta onko se todella tarpeen, jos nainen omaa normaalit rinnat? Brittiläinen Daily Mail julkaisi hiljattain nettisivuillaan äänestyksen haluttavimmasta naisvartalosta, jossa uhkeat silikonit omaava Katie Price ala Jordan sai vain yhden prosentin kaikista annetuista äänistä.

Giulio Marcocchi/Getty Images

– Ihan ekana täytyy sanoa, että kaikenkokoiset rinnat ovat kauniit. Silikonit herättävät minussa sääliä. Sitä paitsi rintaa pitää koskettaa, ei vain katsoa. Säälinsekainen tunne tulee myös hyvin hoikista tai anorektisista naisista. Mainosala on tehnyt korvaamatonta vahinkoa länsimaiselle naiskuvalle tasapäistäessään kaikki mallit claudiaschiffermäiseen muottiin. Onneksi on Dove, joka kulkee hienosti vastavirtaan. Kauneusidolikseni nimeän vaikkapa Irina Björklundin, joka on kaunis mutta luonnollinen. Dita Von Teesen tyyli on Irinan rinnalla (viihde)teollinen, 40-vuotias Tapsa kommentoi.

Myös 34-vuotiaan Arton mielestä mediassa seksisymbolin maineen saanut naiset ei suinkaan aina ole miesten päiväunien kohde, vaan viattomuutta uhkuva naapurintyttömäinen look vie voiton.

– Mielestäni kaunis nainen on hmm… sellainen jolla on muodot ja arvot kohdallaan. Median hehkuttama "maailman kaunein" tai "maailman seksikkäin" ei välttämättä aiheuta minkäänlaista värinää, mutta sen sijaan joku fiksu ja söpö nainen kolahtaa paljon kovemmin.

Naisessa pitää olla persoonallista kauneutta

Tapsa pitää persoonallisella tavalla kauniista naisista ja hänen mielestä muun muassa pisamat naisen kasvoissa ovat kauniita. Hänen mielestään, kuten myös muiden kommenttinsa antaneiden miesten mielestä, käytös ja olemus ovat luonnollinen osa naisen kauneutta.

– Fyysiset piirteet saattoivat olla murrosiässä ykköskriteereinä, mutta hyvin pian miehen pitäisi alkaa kiinnittää huomiota naisen tyylitietoisuuteen ja sisäiseen kauneuteen – viimeistään silloin kun alkaa keskustella naisten kanssa pelkän nurkkapöydästä silmäilyn sijaan. On suorastaan upeaa kun norminvastaisen piirteen voi kääntää edukseen, vrt Rossy de Palman nenä, Alanis Morrissetten suu.

– Persoonallisuus on kaunista, itsestään ja ympäristöstään tietoinen nainen on aina kaunis – Hymyilevät kasvot kiinnostavat aina enemmän kuin ilmeetön kivikasvo tai alakuloinen murjotus. Se kuinka ihminen itsensä kantaa, onko hän läsnä tilanteessa vai miettiikö jäivätkö pyykit koneeseen, aiheesta todenteolla kiinnostunut Tapsa kiteyttää.


Teksti: MTV3-Helmi
Kuvat: Shutterstock, Wireimage, Getty Image ja Lehtikuva.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme