Mainos
Mainos

Mies kauneusleikkauksessa

Silmäluomien korjaus, rasvaimu ultraäänellä tai hiusten siirto. Miehet ovat nykyään entistä valmiimpia kohentamaan ulkonäköään ja osa turvautuu jopa esteettisen plastiikkakirurgiaan.

Vartalon tai kasvojen korjaamiseen päätyneet miehet sijoittavat operaation suuren rahasumman, koska esteettistä plastiikkakirurgiaa on tarjolla vain yksityissairaaloissa.

Nykyään varsin yleisiä toimenpiteitä miehille ovat silmien ympäristön muutosten korjailu, kertoo plastiikkakirurgi Matti Pakkanen. Miesten vartalon muotoilu ultraäänellä tapahtuvan rasvaimun avulla on myös yleistynyt. Pakkasen mukaan ultraäänen avulla poistetaan esimerkiksi navan ympärille kertynyttä ylimääräistä rasvarengasta. Myös plastiikkakirurgian professori Rolf Nordströmin mukaan miesten esteettinen plastiikkakirurgia on lisääntymässä. Esimerkiksi hiustensiirto on suosittu miesten keskuudessa.

- Hiustensiirtoihin liittyy monia syitä. Jos mies esimerkiksi kaljuuntuu 20-vuotiaana, hän näyttää ikäistään paljon vanhemmalta ja silloin oman ikäisten naisten tapaaminen voi estyä. Hiusten siirto antaa miehelle uudenlaista itsevarmuutta, Nordström kertoo.

Leikkauksella vastataan ympäristön vaatimuksiin

Miesten marssiessa plastiikkakirurgin luokse syynä ovat usein käytännölliset syyt, eikä vain komean profiilin tavoittelu. Monet haluavat siistiä ja huolitella ulkonäköään esimerkiksi työelämän vaatimusten vuoksi.

- Miehille kasvojen kohentaminen nousee enemmänkin ympäristön vaatimuksista. Miehet tulevat leikkaukseen usein sen vuoksi, että heidän ulkonäkönsä herättää negatiivisia ajatuksia muissa, Pakkanen kertoo.

Silmäluomia korjaillaan usein toiminnallisista syistä, koska roikkuva luomi saattaa kaventaa näkökenttää. Myös nuorekkaamman ilmeen tavoittelu voi häilyä ulkonäköään kohentavan ajatuksissa. Nordström korostaa kuitenkin miesten roolin muuttumista yhteiskunnassa. Koska miesten on huolehdittava ulkonäöstään entistä enemmän, se nostaa kiinnostusta esteettisen kirurgiaan.

Ulkomuodon kohentamiseen päätyneen täytyy kuitenkin leikata iso siivu säästöistään. Esteettisen plastiikkakirurgian toimenpiteiden hinnat vaihtelevat 1000 eurosta aina 10000 euroon. Lisäksi kaikkiin leikkauksiin, myös esteettisen plastiikkakirurgian operaatioihin, liittyy aina riskejä.

Lopputulos ei tuo aina apua

Vaikka mies voi hankkia itselleen vaikka lihaksikkaan näköisen sixpack-vatsan, ei esteettinen plastiikkakirurgia tuo välttämättä haluttua lopputulosta. Plastiikkakirurgin täytyy jo konsultaatiovaiheessa osata arvioida, hyödyttääkö toimenpide asiakasta.

- Kirurgilla täytyy olla rohkeutta sanoa, jos leikkaus ei ole oikea ratkaisu asiakkaan ongelmiin tai toiveisiin. Leikkaus on epäonnistunut, jos asiakas kokee, että elämä ei muuttunutkaan toiveiden mukaiseksi, Nordström muistuttaa. Esteettistä plastiikkakirurgiaa kaupataan monentasoisissa paikoissa, eri puolilla maailmaa. Ongelmia aiheutuu varsinkin silloin, jos asiakas päätyy huonon kirurgin käsittelyyn.

- Kirurgilta kannattaa pyytää katseltavaksi kuvia hänen aikaisemmista leikkaustuloksistaan. Jos kirurgilla ei tällaisia kuvia ole, kannattaa olla erittäin varovainen, Nordström korostaa.

Esteettisen plastiikkakirurgin leikkaukseen pettyneillä on mahdollisuus perätä oikeuksiaan potilasvakuutuskeskuksen kautta. Mahdollista korvausta saa kuitenkin vain silloin, jos leikkaus on tehty väärällä menetelmällä ja Suomessa.

- Laki korvaa vain henkilövahinkoa. Esteettisessä plastiikkakirurgiassa ensisijainen vastuu on lääkärillä ja sopijaosapuolella, kertoo korvauspäällikkö Reima Palonen Potilasvakuutuskeskuksesta. Jos esimerkiksi leikatun nenän ulkonäkö ei tyydytä asiakasta, on silloin kysymys lääkärin ja potilaan välisestä asiasta. Tällaisista tapauksia ilmaantuu Palosen mukaan vuosittain. Korvauksien maksaminen potilasvahinkolain perusteella esteettisen plastiikkakirurgian vuoksi on kuitenkin todella harvinaista Suomessa.

STT-ANU VAALAMA

Kuvat: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot