Mainos
Mainos

Miestyypit, joihin jokainen nainen lankeaa – ainakin kerran

Ennen herra Oikean saapumista kuvioihin useimmat naiset käyvät läpi pakollisen repertuaarin epäsopivia kumppaneita. Joko sinä olet törmännyt näihin miehiin?

Jokainen ihmissuhde on arvokas oppimiskokemus, mutta toisinaan voimme vain pohtia, mitä oikein ajattelimme. The Frisky listasi miehet, joihin suurin osa naisista lankeaa ennen herra Oikean tapaamista.

Urheilija

Hän on kuuma, ja hyvännäköinen. Hän ei ole kovinkaan älykäs, eikä keskustelunne koskaan siirry syvälliselle tasolle, mutta näytätte niin hyviltä yhdessä. Lisäksi hän on hauska!

Urheilija on mukava ja varma mies, jonka viehätysvoima toimii parhaiten makuuhuoneessa. Lopulta alat kaivata sisältöä kauniin ulkokuoren lisäksi, ja niin suhteenne tuleekin päätökseensä.

Sekopää

Hän oli omalaatuinen jo tavatessanne, mutta menit silti treffeille hänen kanssaan. Hän saattaa olla täysin addiktoitunut sinuun, ja aluksi jonkun pakkomielteenä oleminen on mukavaa. Hän keksii hulluja tempauksia, eikä suostu mukautumaan normeihin.

Eron tullen epäilykset kuitenkin heräävät: kun hän lähettelee surumielisiä, moniosaisia tekstiviestejä kahdelta yöllä eikä jätä sinua rauhaan, alat kenties ajatella, ettei suhteenne ollutkaan se paras idea.

Älykkö

Älykkömies on Mensan jäsen, joka saa sinutkin tuntemaan itsesi älykkäämmäksi – kunnes tajuat, ettet ole lähelläkään hänelle niin tärkeää intellektuellia tasoa.

Tämä mies ennemmin puhuu kuin paijaa, ja se ei ole aivan sinun juttusi. Romantiikka ei kukoista, ja lopulta ymmärrät, että eroottisen robotinkin kanssa sinulla voisi olla kuumempi suhde.

Laiskuri

Aluksi olet kuumeisen ihastunut etkä välitä siitä, että rakkaasi asuu äitinsä nurkissa "kunnes löytää lahjojaan vastaavaa työtä". Hän on mukava tyyppi, joka ei aina jaksa käydä suihkussa, pestä vaatteitaan, tai edes maksaa treffejänne.

Lopulta kuitenkin kyllästyt armaaseen nahjukseesi. Elämäsi laiskuuskerroin putoaa lähelle nollaa heti, kun hankkiudut hänestä eroon.

Törppö

Hän haluaa aina sanoa mielipiteensä, mahdollisimman suoraan – sehän on hänen oikeutensa! Hän on bileiden ilopilleri, ja aluksi teillä onkin hulvattoman hauskaa, kun hän laukoo ajatuksiaan.

Kun kysyt, näytätkö farkuissasi lihavalta, hän vastaa "kyllä" – siten et ainakaan kysy uudestaan, hahaa! Vakavuudesta ei ole tietoakaan, ja henkistä kumppanuutta on turha odottaa. Pian kyllästytkin pilkan kohteena olemiseen ja karkaat paikalta.

Ori

Hän ei ollut paha tyyppi. Itse asiassa hän on loistava, varsinkin makuuhuoneessa. Hänen kanssaan löydät itsestäsi ekshibitionistin: teette makuuhuoneessa asioita, joita et uskaltanut kuvitella edes kokeilevasi.

Vaakamambo pitää teidät yhdessä, mutta paljon muuta suhteessanne ei ole. Harmillista kyllä ori ei pysty pitäytymään vain yhden naisen kumppanina: onhan hän "evoluution lahja naisille". Niinpä päästät hänet menemään.

Herra Oikea

Hän on kunnianhimoinen, muttei työnarkomaani; komea, muttei pakkomielteinen ulkonäöstään. Hän pitää sinusta omana itsenäsi, ja tavatessasi hänet alat ymmärtää, mihin menneet kumppanisi sinua valmistivat.

Kaikki muut suhteet olivat tärkeitä, sillä ne tekivät sinusta sen, mitä olet nyt: nainen, jota herra Oikeasi rakastaa ja arvostaa.

MTV3/Helmi

Lähteet: Thefrisky.com, Yourtango.com

Kuvat: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot