Mainos
Mainos

Mikä pimeässä pelottaa?

Pimeänpelkoa pidetään lapsuusiän ongelmana, ja se opitaan yleensä hallitsemaan iän myötä. Joskus se säilyy voimakkaana esimerkiksi jonkin pimeässä tapahtuneen kokemuksen takia. Toisinaan vilkas mielikuvitus tekee tepposensa aikuisellekin.

Pelko on yksi ihmisen perustunteista, jonka tarkoituksena on suojata vaaroilta. Tiedäthän tunteen, kun niskavillat nousevat pystyyn, korvat tuntuvat kasvavan, pulssi alkaa hakata ja elimistösi täyttyy adrenaliinista: olet valmis pakenemaan tai puolustautumaan.

Pelon uskotaan syntyneen yhdessä ajatuksen kanssa ja kulkeutuneen ajattelevien olentojen muiden tunteiden mukana. Pimeässä pelkääminen on aika luonnollista ja tervettä, hyvä esimerkki todellisesta vaarasta on öisin saalistavat eläimet. Pimeässä yksi tärkeimmistä aisteistamme – näköaisti – on rajoittunut, emmekä näe, mitä ympäristössämme tapahtuu. Jokainen risahdus ja rapsahdus voi olla merkki vaarasta.

Aikuinen kykenee silti liikkumaan pimeässä tai heikosti valaistussa ympäristössä, etenkin silloin, jos kyse on hänelle tutusta lähiympäristöstä. Lisäksi aikuisen etu on kehittynyt motoriikan hallinta ja oman kehon tuntemus. Lapselle sen sijaan kaikki on uutta, eikä hän hallitse liikkeitään yhtä hyvin; eipä siis ihme, jos hän tuntee olonsa turvattomaksi pimeässä.

Pimeänpelko on kuolemanpelkoa

Pimeänpelko on lapsuuden pelkoa, josta kaikki eivät aikuisinkaan pääse eroon. Siihen liittyvät myös tuntemattoman pelko ja hylätyksi tulemisen tunne. Pohjimmiltaan se on kuolemanpelkoa.

Pimeän pelkääminen on yleisinhimillinen, mutta myös kulttuurisidonnainen tunne. Pelkojen kohteet kertovat lisäksi paljon ajasta ja ympäröivästä yhteiskunnasta: eivät savannin tähtien alla kulkeneet muinaiset sukupolvet pelänneet ufojen sieppauksia, eikä pimeästä kuuluva rasahdus luo nykyihmiselle ensimmäiseksi mielikuvaa väijyvästä tiikeristä.

Useimmiten pimeässä pelätään jotakin yliluonnollista ja sellaista, joka kirkkaassa päivänvalossa itsestäkin tuntuu täysin järjenvastaiselta. Kansantarinat ovat täynnä noitia, vainajia, aaveita ja piruja, joilla lapsia on peloteltu sukupolvien ajan. Pimeys on täytetty epämääräisellä väellä, joka seuraa askeleitasi pimeillä poluilla ja vaanii sänkysi alla.

Kukapa ei tuntisi kummitus- ja kauhutarinoita, joiden tarkoituksena oli kai ohjata kuulijansa eettisesti ja yhteiskunnallisesti nuhteettomaan elämään. Tietysti ne ovat mitä mukaansatempaavinta viihdettä, jos kuulija kykenee hallitsemaan mielikuvituksensa. Tarinat kuvastavat myös oman aikansa ymmärrystä: pimeällä oli vaarallista mennä ulos susien syötiksi, joten pimeänpelko oli kätevä kaitsija.

Pelko suojaa meitä

En minäkään pidä pimeässä liikkumisesta, mutta selitän sen mieluiten esimerkiksi peloksi tallata lattialle unohtuneen rakennuspalikan päälle ja kipeäksi jalkapohjaksi. On paljon mietitty, pelkäsikö ihminen pimeää vähemmän ennen tulen keksimistä ja katuvaloja, kun olimme osa ympäröivää pimeyttä ja ehkä tottuneempia siihen.

Pimeänpelkoon on Suomessa ollut luontainen siedätyshoito: koska täällä on yli puolet vuodesta pimeää, esivanhempiemme on ollut pakko sopeutua tilanteeseen eikä peloilleen ole saanut antaa ylivoimaa.

Kansainvälisten mittausten mukaan suomalaisten, kuten muidenkin pohjoismaalaisten, pimeänpelko on suhteellisen pieni muihin kansallisuuksiin verrattuna. Ehkä luonnonvalintakin on suosinut niitä, jotka ovat voineet pelkonsa voittaa.

Peloista puhuttaessa on hyvä muistaa, että lievät pelot ovat normaaleja ja suojaavat meitä. Onkin osuvasti sanottu, että ihmislaji olisi humalassa hävinnyt maapallolta: päihtynyt ihminen on peloton ja kaikkivoipa eikä älyä vaarallisessakaan tilanteessa paeta tai suojautua.

Kohtaa pelkosi

Peloista selviämiseen auttaa puhuminen ja rationaalinen ajattelu: on tärkeää erottaa fiktio ja todellisuus. Pelon kohteen välttäminen vain vahvistaa ja säilyttää pelkoa, ja ihminen joutuu pelon kehään.

Pelottavan asian kohtaaminen on tietenkin hirvittävää, mutta vain siten ihmiselle voi rakentua uusia kokemuksia, jotka voivat muuttaa hänen suhdettaan kammottuun kohteeseen. Turvallisuuden tunteen voi löytää esimerkiksi mielikuvaharjoituksien avulla, askel kerrallaan.

Joskus on vain opittava elämään pelkojensa kanssa ja yrittää toimia edes jotenkin tarkoituksenmukaisesti. Esimerkiksi pimeys ei ole nukkumisen edellytys, joten pelkoaan voi lieventää vaikkapa yövalolla.

Teksti: Pirjo-Margit Lehtinen

Kuvat: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme