Mainos
Mainos

Mila Kunis: Kukaan ei koskaan pyydä minua treffeille!

Näyttelijäkaunotar Mila Kunis kertoo olevansa niin kiireinen, ettei kellään ole oikein mahdollisuuttakaan pyytää häntä treffeille.

Näyttelijä Mila Kunis, 28, väittää, ettei häntä koskaan pyydetä treffeille, koska hän on niin kiireinen uransa kanssa. Macaulay Culkinista, 31,kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen vuonna 2011 eronnut tähti kertoi olevansa niin kiireinen viimeisen vuoden ajan, ettei hänellä ole ollut aikaa miettiä potentiaalisen kumppanin tapaamista.

– Minua ei pyydetä ulos. Kuluneen vuoden aikana en ole tosin edes ollut kotona, joten kuka voisi kysyäkään?

Tähti kuitenkin myöntää, että hänestä on tullut paras kaveri suosikkiviininsä kanssa ja hän viettää aikaa mieluummin rennosti kotona kuin villeissä juhlissa.

– En käy kovinkaan usein juhlimassa. Pysyn mieluummin kotona, nautin lasillisen viiniä ja katson televisiota. Viinilasini ja minä olemme bestiksiä, Kunis vitsailee.

Kunis myös kertoo, ettei hänen vartalonsa ole koskaan ollut ennallaan sen jälkeen, kun hänen painonsa laski vaivaiseen 43 kiloon hänen rooliaan varten Black Swan -elokuvassa. Hän kertoo tahtovansakin takamuksensa kasvavan.

– Kehoni ei ole palannut ennalleen. Olen malliltani erilainen. Kun painoni putosi 43 kiloon, olin vahva kuin tiilitalo, mutta luuta ja nahkaa. Kun sain painon takaisin, se palautui ihan eri alueille. Paino rinnoistani meni reisiini ja vatsaani. Olisin tyytyväinen, jos peppuni tulisi isommaksi, Kunis kertoi Harper's Bazaar -lehden haastattelussa.

MTV3/Helmi

Kuva: Getty Images

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot