Mainos
Mainos

Minna Cheung: Tavallisissa vaatteissa kuolisin tylsyyteen

Muodin ammattilainen ja Muodin huipulle -sarjasta tuttu juontaja Minna Cheung on heikkona belgialaisiin saappaisiin. AVAn Tyylitunnustuksia-ohjelmassa kävi myös ilmi, että nuorena Minna on ollut fiftarityttö!

Tyylitunnustuksia tehnyt muotialan ammattilainen Minna Cheung paljastaa jännittävän puolen omasta vaatekaapistaan:

– Vaatekaappini on tosi pieni, jopa miehelläni on enemmän vaatteita! En ole luonteeltani tavarankerääjä, päinvastoin. Alalla iskee helposti vaateähky ja tulee valikoivaksi, mitä ihan oikeasti itse haluaa. Ala on koulinut ja kasvattanut omaa tyyliä. Kaikkiin villityksiin ei lähde mukaan, Minna pohtii.

Kesällä 2010 Minna ja hänen miehensä Yat Cheung avasivat oman mallistonsa, 2OR+ BY YAT flagshipstoren Helsinkiin. Lisäksi kaksikolla on liike Lahdessa ja toinen Helsingissä. Minna hankkiikin vaatteet läheltä.

– Oman malliston lisäksi kolmessa kaupassamme on myös muita mallistoja, joten yleensä saan käden ulottuvilta kaikki vaatteet.

Minna: En silitä vaatteita koskaan

Minna Cheung matkustaa pitkin maailmaa työn takia.

– En matkusta huvin vuoksi, shoppailun takia matkustaminen olisi myös kammottava ajatus. Ehkä minun on helppo sanoa näin, koska käyn ulkomailla malliston kanssa sekä tekemässä sisäänostoja.

– Kun matkustetaan malliston kanssa, se vie niin paljon tilaa, ettei mukaan voi ottaa muuta kuin vaikkapa yhdet kengät! Matkalle mukaan pääsee helppoja, ei rypistyviä vaatteita. Sellaisia käytän muutenkin, koska en silitä vaatteita koskaan. Haluan, että tyylini on rento, ei pyntätty.

Minna kertoo arvostavansa mukavia ja laadukkaita vaatteita, sekä ajattomuutta. Tyylillisesti hän ihailee Tilda Swintonin sekä Cate Blanchettin särmää.

– Vaatteissani ei saa olla yhden sesongin hittituotteita, niitä välttelen. Vaatteiden yhdistely luo oman persoonan. Särmää ja rock’n’rollia pitää olla. Tavallisissa vaatteissa kuolisin tylsyyteen.

Tyylikokeilut eivät satuta ketään!

Kun Minna oli pieni tyttö, hänen äitinsä ompeli paljon vaatteita Minnalle ja hänen siskolleen. Serkusparven nuorimmat myös perivät paljon muille pieniksi jääneitä vaatteita.

– Inhosin sitä, että en saanut koskaan mitään uutta. Vaatteita piti muokata aina jotenkin oman mielen mukaan, koska ne olivat aina jonkun muun vaatteita. Kotona ommeltiin paljon, ja olen itsekin murrosikäisestä lähtien ommellut.

Minna kertoo kokeilleensa vaikka millaisia tyylejä, eikä kadu niistä mitään. Hän muistuttaa, että tyylikokeilut ovat vaarattomia, eikä niillä voi satuttaa ketään. Minnan oma tyyli on löytynyt kokeilemalla. Muotiopintojen aikana Minna kertoi eläneensä taiteellisen pukeutumisen huippukautta. Silloin hän ompeli kaikki vaatteensa itse.

– Olen ollut kasari ja fiftari, kokeilin kouluaikana punkkariakin. Pistin hakaneulan korvasta läpi, mutta sitä rupesi särkemään niin paljon, että se oli pakko ottaa pois. Minulle ei edelleenkään ole reikiä korvissa! Minna nauraa.

Onko oma tyylisi hukassa? Minna Cheungin vinkeillä löydät sen!

• Tyhjennä koko vaatekaappisi.

• Käy vaatteita yksitellen läpi. Nyt ei ole merkitystä sillä, mahtuvatko vaatteet ja tuleeko niitä käytettyä, vaan pohdi mitä kukin vaate sinulle merkitsee? Tykkäätkö siitä vai et? Jaa vaatteet kahteen pinoon: kyllä ja ei.

• Analysoi uudelleen läpi pino mistä tykkäät. Tarkkaile, mitä yhtäläisyyksiä niillä vaatteilla on: Mukavuudenhalu? Laadukkaat materiaalit?

• Tutki itseäsi, missä viihdyt. Tyyli lähtee itsestä, ei Pariisista, Milanosta tai muotilehdistä.

• Vaatteet näyttävät hyvältä, kun kantajalla on hyvä ja rento olo

Kuvat: Laura Kokko

AVA

Tyylitunnustuksia AVAlla joka torstai klo 18.30

Minna Cheungin vaatekaapin aarteet - katso kuvat!

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot