Mainos
Mainos

Mitä ihmettä? Nainen luo taidetta oksentamalla maitoa

Oksennustaiteilija Millie Brown tekee omalaatuista taidettaan juomalla värjättyä maitoa ja oksentamalla sen valkoiselle kanvaasille tai omalle mekolleen.

Taiteilijat ovat maalanneet omilla rinnoillaan, luoneet lavasteita lihasta ja käyttäneet siveltimenä jopa omia sukupuolielimiään, mutta Millie Brown tekee jotain vielä erikoisempaa – oksentaa taidetta.

Brown, tunnetaan myös nimellä oksennustaiteilija (Vomit Painter), on tehnyt taidetta oksentamisesta. Hän käyttää taiteellista lahjakkuuttaan juomalla värjättyä maitoa ja oksentamalla sitä valkoiselle kanvaasille. Oksennusjäljistä syntyy abstraktia taidetta, joka on tuhansien dollareiden arvoista.

Yhdessä taideteoksistaan, Nexus Vomitus, Brown oksensi maitoa kahden oopperalaulajan, Patricia Hammondin ja Zita Symen säestyksellä. Taideteoksen arvo huikenteli 2 400 dollarissa.

– Juon värjättyä maitoa. Prosessi ei ole kivulias, mutta useamman tunnin oksennussessio vaatii veronsa. Siksipä käytän vain rajattua määrää värejä. Kangas on kehitystä aikaisemmista töistäni, joissa oksensin päälleni. Halusin kuitenkin, että teokseni olisivat pitkäikäisempiä, taiteilija kertoo.

Millie Brown on nähty muun muassa Lady Gagan Monster Ball -kiertueella, jolla näytettävällä videolla hän oksentaa poptähden mekolle.

Maksaisitko taiteesta, joka on tehty oksentamalla värjättyä maitoa?


MTV3/Helmi

Kuva: Shutterstock (Kuvan henkilö ei liity juttuun.)

Lähde: Oddity Central, BuzzFeed

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme