Mainos
Mainos

Mullistusten vuosi: Erja on 23 voipakettia pienempi!

Helmen Keventäjät-testiryhmäläinen Erja Kokkonen, 51, vietti vuoden omaa aikaa, ja paljon ehti tapahtua. Hän hoikistui, sai uuden työpaikan ja uuden kodinkin! Painoa putosi testiryhmän aikana 11,5 kiloa eli huikeat 23 voipakettia.

Hakiessaan Helmen Keventäjät-testiryhmään siilinjärveläinen Erja Kokkonen kertoi, että painonpudotus ei ole koskaan lähtenyt oikein kunnolla liikkeelle. Niinpä hän päätti kokeilla Keventäjät-palvelua ja blogin kirjoitusta, ja nämä osoittautuivat oikein hyviksi työkaluiksi painonhallintaprojektissa.

– Tämä oli innostava kevät. Oli kiva kuulua testiryhmään, ja painonpudotuskin lähti lentoon ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. En pelkää testiryhmän päättymistä, vaan painonpudotus jatkuu, Erja toteaa hyvillä mielin.

Vuorotteluvapaalla ollut Erja koki oikean mullistusten vuoden, kun paino putosi 11,5 kiloa ja samaan aikaan vaihtoon meni niin koti kuin työpaikkakin. Hänellä on ollut vihdoinkin aikaa itselle ja harrastuksille.

– Täytyy onnitella itseään siitä ratkaisusta, että päätin jäädä vuorotteluvapaalle, se on tehnyt oikein hyvää, Erja hymyilee.

Virkeämpi nainen – ja pienemmät pöksyt

Onnistuneesta painonpudotuksesta huolimatta Erja harmittelee, että keväällä todettu jalan asentovirhe ja siitä johtuva kipuilu ovat hieman antaneet vastusta projektille, mutta uskoo, että keventyminen jatkossakin tuo helpotusta vaivaan. Erja aikoo pudottaa ainakin kymmenen kiloa vielä painoaan.

23 voipakettia kevyempänä olo on jo kummasti kohentunut.

– On virkeämpi olo, jatkuva väsymys on poissa ja vaatteita löytyy kaupasta helpommin. Housut ovat pienentyneet kaksi numeroa ja yläosa numeron verran, Erja iloitsee.

Ruokailuun hän on saanut uutta tolkkua ja jättänyt herkuttelun vähemmäksi.

– Herkut ovat olleet minulle hirveän tärkeitä. Nyt kun jälkikäteen ajattelee, olen syönyt niitä ihan hirvittävän paljon. Se piti ylipainoani yllä, Erja pohtii.

Keventymisen myötä hän on löytänyt aivan uusia herkkuja, joita saa syödä hyvällä omallatunnolla.

– Olen lisännyt kasviksia ruokavalioon ja ihastunut marjoihin. En aiemmin tykännyt kamalasti marjoista, mutta suu on tainnut tottua niihin.

Erjan kesäsuunnitelmissa on nauttia Suomen suvesta ja ladata akkuja, sillä syksyllä alkavat ihan uudet haasteet.

– Kesä jatkuu loman vietossa. Aion nauttia kesästä, ja näin kesällä kasvissyöntimahdollisuuksiakin on enemmän. Syksyllä lähden uuteen työpaikkaan!

MTV3/Helmi – Laura Kokko

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot