Mainos
Mainos

Muodin huipulle -Antti: Otin tatuoinnin isäni muistolle!

Antti Asplund, 27, avautuu isänsä traagisesta kuolemasta. Muisto tärkeästä läheisestä kulkee joka päivä mukana miehen käsivarteen tatuoituna.

Helsinkiläinen Antti kävi läpi vaikeita asioita kuulleessaan pääseensä mukaan Muodin huipulle -ohjelmaan. Vain päivää aikaisemmin hän oli menettänyt isänsä.

– Isän kuolemasta huolimatta minulle oli täysin selkeää, että lähden ohjelmaan mukaan. Olen myös iloinen siitä, että ehdin puhua isän kanssa, että olin hakenut mukaan, Antti muistelee.

– Se oli oikeastaan viimeinen keskustelun isän kanssa. Silloin hän sanoi, miten ylpeä hän on minusta ja rohkaisi, hän jatkaa.

Isän kuolema tuli Antille täysin odottamatta.

– Vaikka se oli pitkän prosessin lopputulos, niin en olisi ikinä uskonut, että isä kuolisi vain 51-vuotiaana, Antti huokaa.

Antti: Isä kulkee aina mukana

Isänsä muistoa Antti halusi kunnioittaa ottamalla käsivarteensa tatuoinnin.

– Se oli minulle tärkeä riitti, joka piti tehdä. Olin silloin uuden mallistoni kanssa Saksassa ja tuntui, etten pystynyt lainkaan pysähtymään miettimään isän kuolemaa.

– Tatuoitaessa sain istua aloilleni ja kivun kautta tajusin, että isä on nyt poissa, Antti toteaa.

Ajatus Peter Pan -aiheisesta tatuoinnista oli hautunut pitkään Antin päässä, mutta päätös sen ottamiseen tuli spontaanisti isän menehtymisen jälkeen.

– Isä kutsui minua aina Peter Paniksi. Se on ollut jo pienestä asti sellainen tärkeä juttu.

– Showmiehenä päädyin hautajaisissakin pitämään pitkän puheen siitä, miten isäkin oli Peter Pan -hahmo ja kuinka se yhdisti meitä paljon. Olemme molemmat lapsenmielisiä ja leikkisiä emmekä suhtaudu kaikkeen niin vakavasti.

Antille värikäs tatuointi merkitsee sitä, että isä on jollain tavalla aina mukana.

– Kyllä se mua hänestä muistuttaa. En usko tuonpuoleiseen, vaan ihmisten elämät jatkuvat muiden elämissä ja muistoissa, Antti päättää.

Teksti ja kuvat: Sanna Jokinen/MTV3

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme