Mainos
Mainos

Muotiammattilaisen vinkit: Näin pukeudut kesäjuhlaan

Onko kesäjuhliin pukeutuminen aina yhtä hankalaa? Lähde etsimään juhlavaatteita Muodin huipulla -voittajan ja vaatealan artenomin Linda Sipilän ohjeiden avulla.

Toukokuussa päättyneen Suomen Muodin huipulle -ohjelman toisen tuotantokauden voittaja seinäjokinen Linda Sipilä, 29, on kuin kuka tahansa meistä: kiireinen muotialan ammattilainen ja äiti taistelee aina tunti ennen juhlien alkua juhlavaatteiden kanssa ja pohtii mitä pistää päällensä.

– Muille tulee kyllä suunniteltua asuja, mutta pitäisikö sitä sittenkin itsekin pukeutua vai jotenkin!, Sipilä hekottaa ja lisää, että vanha sananlasku "suutarin lapsilla ei ole kenkiä" pitää paikkansa hänenkin tapauksessaan.

Mitkä sitten ovat Sipilän valttikortit onnistuneeseen juhlapukeutumiseen?

Väriä!

Sipilä muistuttaa, että kesäisin juhlitaan päivänvalossa, joten esimerkiksi silkin eri sävyt ovat kauniisti edukseen.

– On ihanaa katsella eri väreihin pukeutuneita. Jos ajatellaan vaikka häitä, on ihana pukeutua väriin, joka sopii kantajalleen. Värin ei tarvitse olla kirkaskaan.

Mustakin on muotisuunnittelijan mielestä hyväksyttävä ja luotettava vaihtoehto. Mustalla vaatteella on usein monta käyttötarkoitusta ja sitä on helppo muunnella.

– Simppeliä mekkoa voi muuttaa erilaisilla asusteilla. Jos panostaa yhteen hyvään vaatteeseen enemmän, on siitä iloa pitkään. Hyvin tehty näyttää päälläkin hyvältä. Ajatonta vaatetta voi yhdistellä vaikka eri kenkien kanssa.

Kunnioita juhlan henkeä

Kesäjuhlien muotimokat on yleisesti hyvin tiedossa. Häihin ei kannata mennä valkoisissa tuntuu olevan hyvin tiedostettu sääntö. Sipilän mielestä tarkemmin etikettejä tulee noudattaa esimerkiksi tohtoriväitöksissä. Tärkeintä hänen mielestään on vain muistaa pukeutua juhlavasti ja juhlan henkeä kunnioittaen.

– Voi olla pitkässä tai lyhyessä hameessa, housuasussakin! Monenlaista näkee käytettävän. Loppujen lopuksi kyse on siitä minkälainen asu on tyyliltään, ja minkälaisesta kankaasta se on valmistettu.

Nyt muodissa

Sipilä on huomannut, että tänä keväänä ja kesänä erityisesti röyhelöitä, kukkasia ja muita suuria asusteita on suosittu. Myös maksi- eli pitkiä mekkoja on paljon.

– Yleensä kesäisin toistuu ainakin Suomessa samat asiat. Nyt tosin värit ovat tulossa muotiin. Meillä niitä ei vielä ehkä näy niin paljoa, mutta koko ajan enemmän. Kaikki kaipaavat väriä. Itsekin olen perusmustalla ja varmalla linjalla ja vaatekaapin sisältö on lähinnä mustaa, mutta kaipaan väripilkkuja.

– Minulle itselleni on tärkeää, että vaikka on pukeutunut juhlavasti, täytyy vaatteen olla mukava ja siinä pitää viihtyä. Koko iltaa ei saa olla sellainen olo, että pitää kiskoa joka puolelta, Sipilä muistuttaa vielä.


Lue myös:


MTV3/Helmi

Teksti: Jenni Junkala

Kuvat: Splash, Getty Images

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot