Mainos
Mainos

Muotisuunnittelija suosittelee säästämään vaateostoksissa

Spice Girls -yhtyeen riveissä aiemmin vaikuttanut, nykyään muotisuunnittelijana uraa luova Geri Halliwell kehottaa kiinnittämään huomiota vaatteiden hintoihin.

Entinen Spice Girls-yhtyeen jäsen, Geri Halliwell vaikuttaa nykyään muodin saralla. Suunnittelija on sitä mieltä, että vaatteisiin on turha tuhlata omaisuutta.

– En maksaisi nykyään 115 euroa enempää mekosta. Ei upealta näyttämisen kuulu tulla kalliiksi, Halliwell miettii.

Halliwell esitteli vastikään tuoreimman mallistonsa. Vaatesuunnittelussa tärkeimpänä kaunis suunnittelija pitää sitä, että mallistot palvelevat erilaisten ihmisten tarpeita.

Halliwellin omien sanojen mukaan hänen mallistostaan löytyy jokaiselle jotakin. Nainen haluaa kuitenkin muistuttaa siitä, että vaatteet tulisi valita sopivan koon lisäksi myös muiden henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaan. Persoonalla on merkitystä vaatteita valittaessa.

– Sen sijaan, että itse mekko kerää huomion, minun mielestäni mekon käyttäjän itsensä tulisi kerätä huomio. Suosittelen myös käyttämään hyviä nuden värisiä korkokenkiä, jotta jalat näyttäisivät pidemmiltä, Halliwell neuvoo.

Entinen laulaja haluaa ihmisten muistavan sen, että usein hyvinkin tiukat leningit ovat kayttäjälleen kovin armottomia.

– Miehet voivat piileskellä puvuissaan, mutta naiset joutuvat paljastamaan itsensä mekoissaan, Halliwell muistuttaa.

MTV3/Helmi

Lähde: Contactmusic

Kuva: Splash

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot