Mainos
Mainos

Näin eri vuosikymmenet ovat näkyneet Linnan juhlien tyylissä

Eri vuosikymmenet näkyvät Linnan juhlien pukeutumisessa. 1970-luku jäi historiaan aikana, jolloin juhlavaa pukeutumista välteltiin jopa itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

Vuosien vaihtuminen on vaikuttanut Linnan juhlissa erityisesti naisten pukeutumiseen. Melkein kaikki on ollut muodissa: hyvin juhlava ja vaatimatonkin pukeutuminen.

Linnan juhlat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1919. Tuolloin muotiin olivat tulossa naisten lyhyet ja poikamaiset hiukset. Seuraavana vuosikymmenenä monet koristivat itseään sileällä ja kohokuvioisella silkillä tai hopea- ja kultabrokadilla. Sota-aikana pukeutumiseen ei luonnollisestikaan panostettu, eikä Linnan juhliakaan pidetty.

Naisellisuus tuli muotiin jälleen 1940-luvun lopussa, jolloin vieraat pukeutuivat asuihin, jotka paljastivat naiselliset muodot. Kireät korsetit ja leveät helmat lisäsivät vaikutelmaa naisellisuudesta. 1950-luvun puvut olivatkin ainutlaatuisia: ne teetettiin usein yksityisompelijalla, joita oli tuohon aikaa runsaasti Helsingissä.

Pukeutuminen muuttui Presidentinlinnassa vaatimattomampaan suuntaan 1970-luvulla, jolloin ajan henki korosti vaatimatonta pukeutumista. Naisten päällä nähtiin jopa housupukuja ja minihameita. Myös kaavut olivat suosittuja. Materiaaliksi kävi mikä tahansa, aina verhokankaasta lähtien.

Nykyään juhlapukujen kavalkadi on Linnassa valtava. Oikeaksi kilpavarusteluksi Linnan juhlien pukeutuminen muotoutui muotisuunnittelija Jukka Rintalan myötä. Linnan juhlien pukuja alettiin tuolloin esitellä iltapäivälehdissä ja monet muutkin suomalaiset suunnittelijat saivat nostetta uralleen. Janne Renvallin, Teemu Muurimäen, Ilona Pellin, Ritva-Liisa Pohjalaisen ja Anne Linnonmaan asuja näkyi yhä useamman päällä.

Yksi puku on näkynyt Linnan juhlissa kautta vuosikymmenien. Kansallispuku on etiken mukainen juhla-asu, johon muun muassa Tarja Halonenkin on pukeutunut vuonna 2001. Vuonna 1997 kansanedustaja Klaus Bremer kohahdutti kansaa astelemalla Presidentinlinnaan itse kehittelemässään stadin puvussa. Asu ei kuitenkaan ollut etiketin mukainen, sillä sitä ei pidetty oikeana kansallispukuna.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Lähde: Helinä Hirvikorpi: Linnan juhlat kautta aikojen

Kuvat: Lehtikuva

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme