Mainos
Mainos

Näin Janet Jackson neuvoo veljentytärtään Parisia

Janet Jackson kannustaa veljentytärtään Parisia nauttimaan rauhassa nuoruudestaan, ennen kuin hyppää julkisuuteen.

Pop-tähti Janet Jackson, 45, haluaa edesmenneen veljensä Michael Jacksonin tyttären Parisin, 13, viettävän rauhassa lapsuutta ja nuoruutta, ennen kuin ryhtyy näyttelijäksi. Paris on huhujen mukaan jo kiinnitetty mukaan fantasiaelokuvaan nimeltä Lundon's Bridge and the Three Keys.

Täti on ohjeistanut veljentytärtään keskittymään koulunkäyntiin ja suorittamaan opinnot loppuun sen sijaan, että lähtisi liian nuorella iällä mukaan showbisnekseen. Janet itse aloitti uransa nuorella iällä esiintyessään sisarustensa kanssa Las Vegasissa jo seitsenvuotiaana.

– Haluaisin hänen mieluummin odottavan, mielestäni hänen tulisi nauttia nuoruudestaan. Nuoria ollaan vain kerran elämässä, silloin elämästä tulisi nauttia ja pitää hauskaa. Hänellä on koko loppuelämä aikaa olla aikuinen. Parisin tulisi jatkaa opintojaan ja kenties opiskella näyttelemistä ulkomailla ja sitten 18-vuotiaana ryhtyä työhön, jos haluaa, Janet sanoo.

Parisilla on kaksi sisarusta, Prince Michael, 14, ja 9-vuotias Prince Michael II. Paris on huhujen mukaan ylipuhunut laillisen huoltajansa, isoäitinsä Katherinen, suostumaan tytön osallistumisen elokuvaan. Parisin kerrotaan perustelleen, että edesmennyt isä Michael olisi arvostanut elokuvan viestiä. Elokuvassa tullaan näkemään näyttelijöiden lisäksi animoituja hahmoja.

MTV3/Helmi

Lähde: Femalefirst.co.uk

Kuva: Getty Images

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot