Mainos
Mainos

Näin löydät täydelliset rintaliivit

Täydellisten rintaliivien metsästys tuntuu välillä mahdottomalta tehtävältä. Asiantuntijat kertoivat Helmelle, kuinka täydellisesti sopivat rintaliivit löytyvät.

Täydellisten rintaliivien löytämisessä apuna on syytä olla monta kikkaa, jotka vain asiantuntijat osaavat kertoa.

Oikea koko

Oikeankokoisten rintaliivien löytämistä voisi pitää hyvin yksinkertaisena tehtävänä, mutta todellisuudessa oikeasta koosta kertovat tietyt tarkat merkit, joita ei välttämättä ole tullut ajatelleeksikaan. On tärkeää löytää juuri itselleen oikea rinnanympäryksen ja kuppikoon yhdistelmä.

– Liivin ympäryksen pitää olla niin napakka, että kaksi sormea mahtuu selkäkappaleen alle lavan kohdalle. Kaarituki ei saa jäädä sivusta rinnan päälle, vaan kaaren sisälle pitää mahtua koko rinta, Helsingin Sokoksen aluspukeutumisen asiantuntija Elise Mattero-Kari neuvoo.

Rintaliivien on oltava myös riittävän tiukat. Olkaimien ei ole tarkoitus kannatella rintoja.

– Liivin on tunnuttava napakalta päällä. Rintojen painon kantaa pääosin liivin ympärys, eli rinta ei saa olla olkaimen varassa. Olkaimen alla saa mahtua sormi vapaasti liikkumaan, Mattero-Kari kertoo.

Täydellisten rintaliivien löytämiseksi saattaa joutua kokeilemaan useampaakin paria.

– Mikäli olkain painaa hartioita ja liukuu pois paikoiltaan, se merkitsee usein sitä, että ympärysmitta liian iso. Samoin on jos liivin takaosa nousee selästä ylös, ovat rintaliivit usein turhan isot, Mattero-Kari tähdentää.

Käyttötarkoitus

Täydellisten rintaliivien metsätyksessä on tärkeää ottaa huomioon liivin käyttötarkoitus. T-paidan ja hihattoman iltapuvun kanssa käytettäväksi on tarjolla paljon erilaisia liivejä.

– Pelkän oikean koon löytyminen ei tee autuaaksi. Liivi täytyy sopia sekä käyttötarkoitukseltaan että malliltaan. En suosittele valitsemaan omin avuin mitään, vaan myyjän avustuksella. Niin löytyvät ne parhaat! alusvaateliike Funky Ladyn omistaja Saara Salmenkallio muistuttaa.

Rintaliivit ovat useilla naisilla yllä koko ajan. Käyttötunteja kertyy siten elämän aikana hurjasti. Kannattaa miettiä tarkkaan, kuinka paljon on valmis panostamaan rintaliiveihinsä.

– Arkea on useilla seitsemän päivää viikossa ja 16 tuntia päivässä, juhlaa muutamana päivänä vuodessa. Jokapäiväisessä elämässä kannattaa panostaa mukavuuteen ekologisuuden ja oman ajankäytön takia: hyvät liivit kestävät moninkertaisesti halpoihin verrattuna, Salmenkallio tietää.

Kiinnittäminen

Rintaliivien kankaan venyminen kannattaa ottaa huomioon jo ostovaiheessa.

– Liivit pitää ostaessa kiinnittää uloimpaan hakaseen, koska ne venyvät aina käytössä ja näin on kiristämisen varaa, Mattero-Kari neuvoo.

Liivejä tulee usein riepoteltua, kun ne pitää aamun tohinoissa kiskoa ylle. Huolimattomuus kuitenkin rasittaa liiviä turhaan.

– Liiviä ei saisi pyöräyttää kiinnitettäessä kehon ympäri, vaan liivit pitäisi aina laittaa kiinni selkäpuolelta, Mattero-Kari kertoo.

Teksti: Heli Kuitunen

Kuvat: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme