Mainos
Mainos

Näin Mel C parantui masennuksesta ja syömishäiriöstä

Spice Girls -yhtyeestä tuttu laulaja Melanie Chrisholm kertoo avoimesti masennuksesta ja syömishäiriöstä, joiden kanssa laulaja kamppaili pitkään. Chrisholm paljasti myös sen, miten hän selätti sairaudet.

Laulaja Melanie Chrisholm, 38, kärsi pitkään masennuksesta ja syömishäiriöstä. Laulajatar selätti kuin selättikin sairaudet kuitenkin vuosien kamppailun jälkeen.

Stressi laukaisi sairaudet

Mel C muistelee, kuinka stressi vaikutti häneeen aikanaan äärimmäisen negatiivisesti. Laulajattaren suhtautuminen ruokaan muuttui tyystin.

– Stressi siitä, että minut ajettiin yhtäkkiä parrasvaloihin teki minun suhteestani suokaan ja liikuntaan epäterveellisen, Mel C muistelee.

Laulajatar alkoi tuolloin karsia ruokavaliostaan tiettyjä ravintoaineita tarkasti.

– Minusta tuli pakkomielteinen sen suhteen, mitä minä söin ja en syönyt tiettyjen ryhmien ravintoa lainkaan. En syönyt lainkaan hiilihydraatteja tai proteiineja, Mel C tarkentaa.

Laulajattaren elintavat eivät olleen muutenkaan kohdallaan. Huonot elintavat ajoivat Mel C:n reunalle.

– Selviytyminen vain muutaman tunnin yöunilla kiertueen aikana, huonot ruokailutottumukset ja hyödyllisten ravintoaineiden karsiminen aiheutti minulle masennuksen, Mel C kertoo.

Vuosia kestänyt adrenaliinipiikki ajoi Mel C:n lopulta ryminällä alas. Valon pilkahdus laulajattaren tulevaisuudessa oli kuitenkin merkki uudesta alusta.

Lapsi auttoi selviytymään

Vuonna 2009 esikoisensa Scarletin saanut Mel C muuttui synnytyksen myötä merkittävästi. Vuosia syömishäiriön ja masennuksen kanssa kamppailleen laulajan asenne muuttui hurjasti lapsen myötä.

– Scarletin saaminen on mahdollistanut sen, että minun itsevarmuuteni on kohdallaan ja olen täysin parantunut masennuksesta. En voi sanoin kuvailla kuinka hyvältä se tuntuu, Mel C kertoo.

Lapsen odottaminen herätti itseään laiminlyöneen laulajattaren vastuuntunnon – kohta hänen laiminlyönneistään kärsisi toinenkin ihminen.

– Minun oli elettävä terveellisesti siitä hetkestä lähtien kun kuulin odottavani Scarletia. Minä halusin Scarletin saavan kaiken sen ravinnon, mitä hän tarvitsi kasvaakseen vahvaksi ja terveeksi, Mel C kertoo ajatuksistaan.

Tätä nykyä terve Mel C nauttii elämästä tyttärensä ja miehensä rinnalla onnellisena. Mel C:n mies Thomas Starr on viihtynyt laulajattaren rinnalla läpi vaikeuksien: pariskunta on ollut yhdessä jo kymmenen vuotta.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Lähde: Contactmusic

Kuva: Splash

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme