Mainos
Mainos

Näin naiset tuhoavat parisuhteen

Naisilla on taipumus sortua tapoihin, jotka saattavat koitua parisuhteen kohtaloksi.

MadameNoire-sivusto kokosi yhteen parisuhdetta horjuttavia tilanteita, joihin syypää on usein nainen.

Olet liian mukava

Sitä ajattelee helposti, ettei ole hyvä huomauttaa jatkuvasti jokaisesta asiasta, joka toisen käytöksessä häiritsee. Usein etenkin naisilla on tapana padota mieleensä asioita, jotka vaivaavat mieltä ja jotka purkautuvat lopulta silmittömänä raivokohtauksena.

Pienistäkin häiritsevistä seikoista on hyvä huomauttaa, silloin kun ne häiritsevät – tietenkin hyvän maun rajoissa. Jos asioista jättää jatkuvasti huomauttamatta, ovat parisuhteen osapuolet helposti eri taajuudella suhteen asioista.

Yrität järjestää liikaa yhteistä tekemistä

Tarve etsiä yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia on luonnollinen. Jos järjestelyä jatkaa kaikesta huolimatta pakkomielteisesti, syntyy suhteeseen kitkaa.

Olisi hyvä hyväksyä, että joinain aikakausina sohvalla makoileminenkin saattaa tehdä hyvää suhteelle. On kuitenkin luonnollista, että suhteen aikana tulee kausia, jolloin yhteiseen tekemiseen käytetty aika vähenee.

Lisäksi on tärkeää pitää mielessä, että ihmisten tarpeet aktiiviseen harrastamiseen ovat erilaisia. Toinen jaksaa nähdä ystäviään vain arkena ja viihtyy paljon kotioloissa kun toinen viihtyy viikon jokaisena iltana yömyöhään aktiivisen tekemisen parissa.

Et keskity omiin juttuihisi

Oma kumppani ei voi olla kenenkään sosiaalinen elämä. Parisuhteen alussa suhde vie luonnollisesti paljon aikaa, sillä toisen seurassa viihtyy koko ajan uutuudenviehätyksessä.

On tärkeää, että tapaa myös omia ystäviään, vaikka parisuhde kukoistaisikin. Viimeistään kun parisuhteen alkuhuuma taantuu, huomaa helposti, että ystävillä on tärkeä osa elämässä – oman kumppanin rinnalla.

Jos ei panosta omiin harrastuksiin, kokevat useat jossain vaiheessa tukahduttaneensa omaa minuuttaan. Omat kiinnostuksen kohteet ovat tärkeä osa jokaisen persoonallisuutta ja niiden vaaliminen pitää kiinni omassa identiteetissä.

Otat paineita seksistä

Yleensä suhteen alussa seksielämä on hyvin aktiivinen. On kuitenkin turha kuvitella, että seksiä tullaan harrastamaan vuosienkin päästä viisi kertaa päivässä. On tärkeää hyväksyä, että niin kuin elämässä ja parisuhteessakin, myös seksielämässä tapahtuu muutoksia ajan kuluessa.

Jos muutoksiin seksielämässä kiinnittää heti kärkkäästi huomiota, saattaa kumppani ottaa paineita seksistä. Ongelmat seksielämässä heijastuvat helposti myös parisuhteeseen. On siis hyvä joskus hyväksyä, että toinen painaa mieluummin päänsä tyynyyn kuin villiintyy yöllisiin sessioihin.

Vertailet parisuhteita

Oman parisuhteen vertaaminen muiden parisuhteisiin luo turhia paineita. Tärkein mittari oman parisuhteen arvioimisessa on oma tunne. Jos asiat tuntuvat oikeilta, on turha luoda jännitteitä suhteeseen pohtimalla sitä, kuinka oman suhteen saisi jonkun muun suhteen kaltaiseksi.

On tärkeää pitää mielessä, että jokaisessa parisuhteessa on kaksi erilaista ihmistä. Naapurin aktiivista suhdetta on siis täysin turha havitella omakseen.

Yrität liikaa

Jos ryhdyt pukeutumaan joka päivä seksikkäisiin alusvaatteisiin, ei kikka toimi pitkään. Vaikka parisuhteeseen on tärkeää tuoda yllätyksiä, voi liikaan yrittämiseen sortuminen koitua parisuhteen tuhoksi.

Olisi hyvä vetää välillä syvään henkeä, jos huomaa jatkuvasti järjestelevänsä asioita parisuhteen parhaaksi. Parisuhteen on joskus myös hyvä antaa lipua eteenpäin omalla painollaan – sitä saattaa jopa huomata, kuinka paljon kevyempää arjesta tulee ja kuinka helppo toisen kanssa onkaan olla.

Olet epävarma

Ensimmäinen kerta, kun suhteessa tunnustetaan rakkautta, on ikimuistoinen. Suhteen alussa omaa tykästymistä on tapana ilmaista usein ja hartaasti. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että kun suhde vakiintuu, rakkaudenilmaisut usein vähenevät.

Kyse ei ole siitä, että suhteessa olisi vähemmän rakkautta, vaan siitä, että kaikkeen tottuu. Jos nainen tunnistaa itsensä kyselemästä jatkuvasti kumppaniltaan tämän rakkaudesta, saattaa kyse olla epävarmuudesta. Epävarmuus ei ole lainkaan viehättävää. On syytä tehdä syvempää itsetutkiskelua ja lakata syytämästä omaa kumppania, jos kokee olevansa epävarma keskinäisestä parisuhteesta.

MTV3/Helmi

Lähde: MadameNoire

Kuva: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme