Mainos
Mainos

Näin paljon suomalaiset naiset liikkuvat

Tuoreessa suomalaistutkimuksessa selvitettiin, kuinka paljon suomalaisnaiset liikkuvat.

SLU:n, Microsoftin ja Sport-lehden teettämässä tutkimuksessa selvitettiin suomalaisnaisten liikuntatottumuksia. Tulokset paljastivat monta yllätystä.

Joka kolmas tutkimukseen osallistunut suomalainen nainen ilmoitti liikkuvansa peräti viisi kertaa viikossa. Liikunnaksi laskettiin kuntoilun lisäksi aktiivinen arkiaskareiden hoitaminen kotioloissa. Puolet naisista ilmoitti liikkuvansa keskimäärin kahdesta neljään kertaa viikossa. Liikunnan harrastamiseen suomalaisnaiset käyttävät viikoittain peräti viisi tuntia ja 20 minuuttia.

Liikunnan harrastamiseen motivoi terveys

Tutkimuksessa selvitettiin myös motiiveja, jotka saavat suomalaisnaiset harrastamaan liikuntaa. Kärkipaikalle ylsi terveys.

Terveyssyiden lisäksi suomalaisnaiset urheilevat saadakseen lisäenergiaa ja laihduttaakseen tai pysyäkseen jo tavoitetussa fyysisessä kunnossa. Myös stressin lievittyminen, itsetunnon vahvistuminen ja arkielon katkaiseminen motivoivat suomalaisia naisia liikkumaan.

Liikkumista jarruttaa laiskuus

Tutkimuksessa selvisi, että suurin yksittäinen syy siihen, etteivät suomalaisnaiset harrasta enempää liikuntaa, on laiskuus. Miltei 60 prosenttia piti liikunnan lisäämisen suurimpana esteenä saamattomuutta ja laiskuutta.

Myös hektinen elämäntapa näkyi syynä siihen, ettei liikuntaa harrasteta enempää. Naiset kokivat, että työ, kodinhoito ja harrastukset ovat siinä määrin rajoittavia, ettei aikaa liikunnalle meinaa löytyä.

Liikuntaa harrastetaan yksin

Tutkimuksen mukaan suomalaiset naiset viihtyvät liikuntaharrastustensa parissa mieluiten yksin. Peräti 60 prosenttia naisista paljasti liikkuvansa mieluiten yksin. Silloin tällöin ystävänsä kanssa ilmoitti liikkuvansa noin puolet vastaajista.

Suomalaiset naiset haluaisivat harrastaa tanssia

Tutkimuksessa selvitettiin myös suomalaisten toivelajeja. Vastanneet eivät harrastaneet näitä lajeja, mutta intoa uuden harrastuksen aloittamiseen – tai vanhan harrastuksen elvyttämiseen – löytyy.

Peräti 41 prosenttia tutkimukseen osallistuneista kertoi haaveilevansa tanssiharrastuksesta. Nelisenkymmentä prosenttia vastasi olevansa kiinnostunut aloittamaan rauhallisemman lajin kuten joogan, pilateksen tai syvävenyttelyn. Myös kuntosaliharrastus on suomalaisnaisten mielessä. 40 prosenttia vastaajista paljasti haaveilevansa treeneistä personal trainerin opastuksessa kuntosalilla.

– Naisista reilusti yli puolet haluaisi harrastaa liikuntaa enemmän kuin nyt. Kodin läheltä löytyvät kävely- ja ulkoilureitit, sisäliikuntapaikat ja liikuntapalvelut ovat keskeisiä ratkaisuja, kun kuntapäättäjät haluavat tukea säännöllistä liikunnan harrastamista ja asuinalueen viihtyvyyttä, SLU:n viestintäjohtaja Eila Ruuskanen-Himma kertoo.

Tutkimus toteutettiin syyskuussa 2011. Tutkimuksen kokonaisvastaajamäärä oli 1068. Vastaajat olivat 15 vuotta täyttäneitä suomalaisia naisia.

MTV3/Helmi

Kuva: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot