Mainos
Mainos

Näin valon määrä vaikuttaa uneen

Talvella valon määrä vähenee ja yöunet pitenevät. Väsymys- ja unioireita voi hoitaa kirkasvalohoidolla.

Valon määrä vaikuttaa niin unen laatuun kuin mielialaammekin. Moni nukkuu talvella enemmän ja kärsii kaamosmasennuksesta.

Vuonna 1995-1996 tehdyn tutkimuksen mukaan kaamosmasennuksesta kärsii jopa kolmasosa 16-64-vuotiasta suomalaisista. Yksi kaamosmasennuksen oireista on lisääntynyt unentarve. Lisääntynyt unentarve johtuu muun muassa melatoniinin määrän vähenemisestä.

Melatoniini on elimistössä luontaisesti esiintyvä pimeähormoni, jota erittyy pääasiassa aivojen ympäröimässä käpyrauhasessa. Melatoniinin fysiologiset vaikutukset tunnetaan kokonaisuudessaan melko huonosti, mutta melatoniinin oletetaan osallistuvan uni-valverytmin säätelyyn. Lisäksi melatoniinilla on unettava vaikutus.

Melatoniinin eritys lisääntyy pimeyden tulon jälkeen ja on huipussaan klo 2-4 aamulla. Stressi tai eräät lääkkeet, kuten bentsodiatsepiinien kaltaisesti vaikuttavat lääkkeet, vähentävät melatoniinin eritystä. Valon määrän väheneminen lisää sen sijaan melatoniinin määrää kehossamme.

Myös serotoniinin eritys muuttuu talvella valon määrän vähentyessä. Serotoniini on verihiutaleista vapautuva ja verisuonia supistava kudoshormoni sekä aivojen välittäjäaine. Serotoniini vaikuttaa mielialaan ja jossain määrin myös uneen. Serotoniinin vajaus voi aiheuttaa kroonista väsymystä.

Kirkasvalohoito avuksi

Melatoniinin eritys lakkaa, kun ihminen saa riittävästi valoa. Univaikeuksista kärsivä voi saada apua oireisiinsa kirkasvalohoidosta. Kaksi tuntia kirkasvalohoitoa aamulla ja valon välttäminen iltaisin aikaistaa kehon lämpötilan vuorokausimuutoksia ja nukahtamista illalla.

Valon määrä vaikuttaa paitsi vireyteen, myös mielialaamme. Tutkimusten mukaan jatkuva pimeässä oleskelu johti rotilla masentuneeseen käytökseen. Myös valon vähyyteen liittyvää vakavaa talvimasennusta hoidetaan ensisijaisesti kirkasvalohoidolla. Kirkasvalohoidosta voi olla apua myös lievempien talvimasennusoireiden hoidossa.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Lähde:ktl.fi, www.duodecimlehti.fi, valohoito.fi, verkkoklinikka,fi, terveyskirjasto.fi

Kuvat: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot