Mainos
Mainos

Näin viettelet elokuvien oppien mukaan

Elokuvissa vastakkainen sukupuoli onnistutaan hurmaamaan mitä erikoisimmin tavoin. AVA listasi rakkaustarinoiden mieleenpainuvimmat hurmaustekniikat.

Tänään AVA-elokuvana nähdään Naisen tuoksu (1992). Elokuvan pääosassa on Al Pacino, joka palkittiin Oscarilla roolisuorituksestaan. Al Pacino on lasia kallisteleva ja naisista pitävä vanha eversti, joka palkkaa opiskelijapoika Charlie Simmsin avukseen ja pakenee hänen kanssaan New Yorkiin viikonlopuksi.

Elokuvan kunniaksi AVAn toimitus päätti listata elokuvamaailman hauskimpia viettely- ja iskukohtauksia. Varoitus! Juttu sisältää juonipaljastuksia.

Romeo & Julia: Akvaarion läpi tuijottaminen

Modernisoidussa Romeo ja Julia -elokuvassa (1996) Romeo (Leonardo DiCaprio) ja Julia (Claire Danes) rakastuvat toisiinsa nähtyään toisensa akvaarion läpi. Haasteena on löytää tarpeeksi suuri akvaario, jonka toisella puolella sattuisi vielä olemaan Leonardon DiCaprion kaltainen mies. Linnanmäen Sea Life -akvaariotalosta saattaisi löytyä tarpeeksi suuri akvaario, mutta toisella puolella sinua saattaa tuijottaa kolme 7-vuotiasta lasta Leon sijaan.

The Notebook: Uhkaa hyppääväsi alas maailmanpyörästä

The Notebook -elokuvan (2004) rakkaustarina alkaa, kun Noah (Ryan Gosling) näkee elämänsä naisen Allien (Rachel McAdams) huvipuistossa. Tehdäkseen vaikutuksen hän hyppää vauhdissa olevan maailmanpyörän kyytiin Allien ja toisen miehen väliin pyytääkseen Allieta ulos. Tämän jälkeen hän kiipeää roikkumaan maailmanpyörästä ja uhkaa heittäytyä maahan, jollei Allie suostu hänen kanssaan treffeille. Vaikka TheNotebook onkin tykätyimpiä rakkaustarinoita, suosittelemme varovaisuutta kyseisen iskemistekniikan käyttämisessä tai soveltamisessa nykypäivään.

Ylpeys ja Ennakkoluulo: Mene lampeen uimaan valkoisessa paidassa (myös järvi hyväksytään)

Jane Austenin kirjaan perustuvassa BBC:n sarjassa Ylpeys ja Ennakkoluulo (1995) Colin Firthin näyttelemä Mr. Darcy on ylimielinen ja ilkeä, ja hyppää myöhemmin valkoisessa paidassa uimaan kartanonsa lampeen. Tämän jälkeen perheensä fiksuna tyttönä tunnettu Elizabeth (Jennifer Ehle) on täysin rakastunut kuten myös 98 prosenttia sarjan nähneistä naisista. Tekniikkaa voi Suomessa kokeilla esimerkiksi mökkiolosuhteissa.

Oopperan kummitus: Piilota epämuodostuneet kasvosi maskin alle ja hurmaa ihastuksesi kohde laulamalla kauniisti

Myös Oopperan kummitus on yksi tunnetuimpia rakkaustarinoita. Siinä kaltoin kohdeltu epämuodostumasta kärsivä kummitus terrorisoi pariisilaista oopperaa. Oopperan kaunein laulusolisti luonnollisesti rakastuu kummitukseen. Gaston Lerouxin kirjaan perustuvasta Oopperan kummituksesta on tehty elokuvaversiot vuosina 1925 ja 2004.

Pretty Woman: Iske mies työpaikaltasi

Julia Robertsin ja Richard Geren rakkaustarina elokuvassa Pretty Woman (1990) on kaikkien tuntema. Geren näyttelemä Lewis on rikas liikemies ja Robertsin näyttelemä Vivian puolestaan hyväsydäminen prostituoitu. Lewis palkkaa Vivianin seuralaisekseen erilaisiin tilaisuuksiin, ja parin rakkaustarina alkaa. Jos tätä iskutekniikkaa harkitsee toteuttavansa tosielämässä, niin on hyvä muistaa, ettei Richard Geren näköisiä miljonäärejä ole kovin paljon, eikä katuprostituoidun ammatti ole ehkä muutenkaan kaikista suositeltavin työ.

Teoria miehistä: Vihaa miehiä ja tee heidän huonosta käytöksestään kiukkuinen teoria, jota levität eteenpäin

Elokuvassa Teoria miehistä (2001) jätetyksi tullut Jane (Ashley Judd) etsii syytä, miksi hänet jätettiin. Loppujen lopuksi hän kehittää ilkeän teorian miesten käyttäytymisestä, jossa hän vertaa miehiä lehmiä etsiviin sonneihin. Janen kuuma kämppis Eddie (Hugh Jackman) ei tiedä Janen osallisuudesta teorian kehittämiseen. Hän rakastuu Janeen ja osoittaa Janen teorian täysin vääräksi. Tekniikkaa voi toteuttaa arkielämässä menemällä valittamaan Internetin keskustelupalstoille vastakkaisen sukupuolen vioista. Jos Teoria miehistä -elokuvan vinkit toimivat, elämääsi pitäisi saapua mitä pikimmiten unelmiesi kumppani, joka osoittaa kaikki huonot kokemuksesi turhiksi.

AVA / Emmi Maaranen

Kuvat: Shutterstock

Lähteenä käytetty:Internet Movie Database

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme