Mainos
Mainos

Nainen yllättyi: Mies ei pettänytkään, vaan suunnitteli häitä

Nainen luuli poikaystävänsä pettävän, mutta mies suunnittelikin parille yllätyshäitä.

The Sun -lehti kirjoittaa englantilaisesta pariskunnasta, joka vei pikahäät-käsitteen aivan uudelle tasolle. Paul Beardsmore ja Michelle Blades solmivat avioliiton vain kolme tuntia sulhasen yllätettyä morsiamensa kosinnalla.

Morsian epäili miehensä pettävän

Tuleva sulhanen oli käyttänyt peräti 16 viikkoa suuren päivän järjestämiseen. Paul hankki hääpuvut, kukat ja lähetti hääkutsut.

Michelle oli kuvaillut ystävälleen unelmiensa morsiuspuvun, joten sulhanen teetti sen ompelijalle. Morsian teki tietämättään oman hääkakkunsa: hänen isänsä väitti tilaavansa sen toiseen tilaisuuteen.

Paul kohtasi ainoan ongelman ostaessaan kihla- ja vihkisormuksia muutama päivä ennen häitä. Hän luuli saavansa oikean kokoiset sormukset suoraan mukaansa

– Tiesin mikä Michellen sormuksen koko on, sillä eräänä iltana kun hän oli nukahtanut, sujautin pahvisen mittauskortin hänen sormeensa. Onneksi kultasepällä oli oikean kokoinen sormus hänelle. Itse sain vihkisormuksen vasta ensimmäisenä häävuosipäivänämme.

Morsian ei ollut tietoinen lähestyvistä häistä. Itse asiassa nainen epäili, että hänen poikaystävänsä petti häntä.

– Paul katosi niin usein, että pelkäsin hänen tapailevan toista naista. Sanoin jopa äidilleni, että pelkään hänen jättävän minut. Äitini, joka tiesi häistä, yritti rauhoitella minua.

Häät yllättivät täysin!

Häiden aamuna Michelle luuli hakevansa isänsä ja vievän hänet tapaamiseen.

– Vanhempieni kotona sain puhelun Paulilta. Kello oli seitsemän aamulla ja hän kysyi: Michelle, menetkö kanssani naimisiin? Olin järkyttynyt, mutta sanoin kyllä.

Michelle ei kuitenkaan arvannut, että vastattuaan myöntävästi hän kävelisi alttarille vain muutaman tunnin kuluttua. Paul käski morsmaikkuaan menemään yläkertaan, jossa tämä yllättyi: häntä odottivat kaunis hääpuku, kengät ja morsiuskimppu.

– Ne olivat täydellisiä ja juuri sellaiset, jotka olisin itse valinnut, Michelle kertoo.

Morsian lähti siltä seisomalta vihittäväksi sulhasen ohjeiden mukaan.

– Kun astuin ulos autosta maistraatin edessä, Paul odotti minua punaisen ruusun kanssa. Vihkitoimitus kesti ikuisuuden, sillä itkin niin paljon. Häävastaanotolla taas näin tekemäni kakun ja nauroin katketakseni.

Pari ei kadu pikahäitä

– Hääyönä katselin vihkisormustani ja tajusin mitä olimme tehneet. Minulta meni kuitenkin neljä kuukautta, ennen kuin totuin naimisissa oloon, Michelle kertoo.

Seitsemäntoista aviovuoden jälkeen pari on edelleen onnellisesti yhdessä. Nykyään heillä on kaksi poikaa, 15-vuotias Kyren ja 11-vuotias Guy.

– Ihmiset kysyvät olenko vihainen Paulille siitä, etten päässyt suunnittelemaan häitäni. Sanon aina, etten ole edes ajatellut asiaa ja tekisin kaiken samalla tavalla uudestaan. Jos häiden järjestäminen olisi jäänyt minun vastuulleni, siihen olisi mennyt ikuisuus.

(MTV3 Helmi)

Kuva: WireImage / AOP

Lähde: The Sun

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot