Mainos
Mainos

Naiset haluavat mieheltä: Elätä minut!

Voi olla vaikea uskoa, mutta 2000-luvun naiset haluavat miehen olevan perheen elättäjä.

Naiset ovat vuosikymmenten ajan taistelleet paremman palkan ja tasa-arvon puolesta. Nyt tutkimuksen mukaan nuoret äidit ovat kuitenkin kääntämässä selkänsä urapolulle voidakseen kasvattaa lapsensa kotona.

Sosiologi Goeff Dench analysoi vuotuisen British Social Attitudes -kyselyn tuloksia. Hänen mukaansa nykypäivän sukupolvi on palaamassa perinteisten arvojen pariin. Perhettä ja kotielämää korostetaan yhä enemmän ja miesten odotetaan olevan perheen pääasiallisia elättäjiä.

Naiset ja kotiäidin rooli

Kyselyssä suuri hyppy tapahtui mielipiteissä miesten ja naisten rooleista perheessä.

Vuonna 1990 noin 13 prosenttia alle nelivuotiaiden äideistä ajatteli, että aviopuolisoilla pitäisi olla erilaiset roolit. Vuoteen 2002 mennessä luku oli pudonnut vain kahteen prosenttiin, mutta vuonna 2006 noussut jälleen 17 prosenttiin.

– Naiset, joilla on nuoria lapsia, ovat palaamassa perinteiseen työjakoon, jossa aviomies elättää perheen, Dench sanoo.

Nykyään monet naiset haluavat palata työelämään, mutta joustamattomat työtunnit, pula hoitopaikasta ja isän pieni rooli lastenhoidossa estävät sen. Vaikka yhä useammat äidit käyvät töissä, Denchin mukaan kyse on osa-aikatyöstä, jonka takia he voivat viettää aikaa myös kotona.

– Oltuaan työelämässä naiset ovat valinneet kotiäidin roolin ja haluavat myös mahdollisuuden jäädä kotiin hoitamaan lapsia, Dench sanoi.

Sosiologin mukaan suurin muutos mielipiteissä näkyy juuri siinä miten naisten perinteisempää työtä kotona ja yhteisössä arvostetaan. Suurin muutos on tapahtunut 18-34-vuotiaiden äitien keskuudessa.

– He ovat muuttuneet vauvabuumi-sukupolvesta. Ennen nuoret naiset taistelivat korkeatasoisempien ja paremmin palkattujen töiden puolesta, nykyään he johtavat paluuta perinteisten arvojen pariin.

Denchin mukaan kyselyssä tyytyväisempiä naisia olivat ne, jotka arvostivat kotiäidin roolia, mutta tekivät osa-aikatöitä.

(MTV3 Helmi)

Kuva: Shutterstock

Lähde: Daily Mail

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme